Uutiset / 16.04.2014

Yt-kierre media-alalla jatkuu

Jatkuvat yt-neuvottelut työllistävät Journalistiliiton luottamusmiehiä ja työehtoyksikköä.

Alma Aluemediassa aloitetaan yt-neuvottelut yhtiön odotettua pienemmän liikevoiton vuoksi. Yhtiö julkaisee yhteensä 34:ää Alma Median maakunta,- paikallis- ja kaupunkilehteä. Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä arvioitiin noin 9,0 - 10,5 miljoonaksi euroksi.

Neuvotteluiden tavoitteena on saavuttaa 1,5 miljoonan euron säästöt vuositasolla. Alma Aluemedian yt-neuvotteluissa ei käsitellä työsuhteiden vähentämistä, mutta esillä on koko henkilökuntaa koskeva 12 työpäivän lomautusuhka. Alma Media käynnistää yt-neuvottelut myös konsernin taloushallinnossa, josta irtisanotaan korkeintaan 11 henkilöä.

Ketosen perheen omistamaan TS-Yhtymään kuuluvissa Turun Sanomissa ja Salon Seudun Sanomissa käydään myös yt-neuvotteluja. Turussa työnantajan ilmoittama vähennystarve on 25 henkeä kaikista henkilöstöryhmistä ja Salossa 15, joista 12 toimihenkilöistä. Salossa neuvottelut ovat jo viidennet syksyn 2011 jälkeen, Turussa kuudennet kuuden vuoden sisällä. Kummassakin lehdessä journalisteilla oli 4.4. ulosmarssi jonka jatkoja nyt selvitellään liittojen välillä. Turun Sanomien liikevoitto vuodelta 2013 oli huikea, yli 26 prosenttia, Salon Seudun Sanomien liikevoittoprosentti oli 8,8.

Oulussa ilmestyvän Kalevan toimituksen juuri ennen pääsiäistä alkaneissa yt-neuvotteluissa on kyse enintään yhdeksästä henkilöstä.

Helmikuussa julkistettiin suunnitelma kuuden kustantajan ja 12 sanomalehden suuresta yhteistyöhankkeesta perustettavan Lännen Media -yhtiön puitteissa. Yhteistyön organisoinnista ei ole vielä julkistettu yksityiskohtia, mutta Kalevan päätoimittaja totesi helmikuussa Ylelle, että henkilöstövähennykset eivät ole poissuljettuja.

- Lännen Median pitäisi olla laatuprojekti eikä keino irtisanoa journalisteja, sanoo Journalistiliiton edunvalvontajohtaja Petri Savolainen.

- Kalevan ja muiden Lännen Mediassa mukana olevien lehtien yt-neuvottelujen edetessä nähdään, meneekö tässä yhteistyössä työpaikkoja.

Journalistiliiton jäseniä on mukana myös useissa muissa yt-neuvotteluissa.

Otavamedian asiakasviestinnässä alkavat yt-neuvottelut, joissa työnantaja on ilmoittanut vähennystarpeeksi enintään 14 henkeä yksikön 43 työntekijästä. Suurin osa työntekijöistä on journalistiliiton jäseniä.

Oppimateriaalikustantamo Sanoma Pro käy myös yt-neuvotteluja, jotka koskevat yhteensä 57 henkeä. Vähennystarpeeksi työnantaja on arvioinut 15 henkeä. Journalisteja neuvottelujen piiriin kuuluu 10 henkeä.

Allerin yt:t koskevat yhteensä yhdeksää henkeä, joista yksi on journalisti.

Ylen Suora linja -ohjelman lopettaminen on johtanut yt-neuvotteluihin Jyväskylän aluetoimituksessa, tavoitteena on 10 hengen uudelleensijoitus.

Hurja irtisanomistahti alkuvuonna

Jo noin 60 journalistia on menettänyt työpaikkansa alkuvuonna päättyneissä yt-neuvotteluissa.

Hämeen Sanomat Oy:n yt-neuvottelut johtivat maaliskuussa yhden päätoimittajan ja kolmen muun työntekijän irtisanomiseen, kun yhtiö osti Forssan Lehden ja Seutu-Sanomat ja yhdisteli tehtäviä.

Länsi-Savo konserni vähensi Länsi-Savon ja Itä-Savon toimituksista yhteensä yhdeksän henkilöä helmikuun 18. päivänä päättyneiden YT-neuvotteluiden seurauksena.

A-lehdet irtisanoi helmikuussa yt-neuvottelujen päätteeksi 14 journalistia.

Helsingin Sanomien toimituksen 342 työntekijästä lähti vuodenvaihteen jälkeen yhteensä 52 henkilöä. Heistä 37 irtisanottiin. Osa työpaikoista on kuitenkin neuvotteluiden jälkeen onnistuttu uudelleensijoittamalla säilyttämään.

Vuonna 2013 käytiin yhteensä 44 yhteistoimintaneuvottelut, jotka koskivat yli tuhatta journalistia ja joiden lopputuloksena irtisanottiin 172 journalistia.

-Luottamusmiehet työpaikoilla tekevät hartiavoimin töitä työpaikkojen säilyttämiseksi. Heidän työnsä ansiosta on neuvotteluissa onnistuttu pelastamaan monta työpaikkaa, kiittää edunvalvontajohtaja Savolainen.  


Katso myös

Kaikki uutiset

Journalistiliitto kutsuu suomalaisia mediayrityksiä keskustelemaan itsensätyöllistäjien työehdoista ja palkkioista

Keskusteluiden jälkeen liitto haluaa myös avata neuvotteluja freelancereiden vähimmäistyöehdoista.

Vastaa liiton palkkatutkimukseen – vaikuta etujesi valvontaan

Vastaaminen on tärkeää, sillä tutkimuksella saadaan tuoretta tietoa kevättalvella 2025 käytäviä työehtoneuvotteluja varten.

Manu Haapalainen Journalistin vakituiseksi toimittajaksi

Manu Haapalainen vakinaistettu Journalistin toimittajaksi. Asiasta päätti Journalistiliiton hallitus.