Uutiset / 10.03.2010

Yliopistojen lakonuhka peruuntut

Yliopistohenkilöstöä edustavat pääsopijajärjestöt JUKO, Pardia ja JHL ovat päässeet neuvottelutulokseen ensimmäisestä, yksinomaan yliopistoja koskevasta työehtosopimuksesta. Yliopistojen koko henkilöstöä koskeva yhden päivän lakkouhka on peruuntunut.

Sopimus on kaksivuotinen ja voimassa 1.3.2010 - 29.2.2012. Sopimuksen kustannusvaikutus vuodelle 2010 vastaa valtion virka- ja työehtosopimuksen kustannusvaikutusta.

Yliopistoissa työskentelee viitisenkymmentä Journalistiliiton jäsentä mm. alan opettajina, tutkijoina ja professoreina sekä tiedottajina ja toimittajina.

Journalistiliiton hallitus päätti torstaina, että jos työtaistelu tulee, Journalistiliiton jäsenet osallistuvat siihen. Myös Tehy oli osaltaan tehnyt päätöksen, että sen yliopistoissa työskenetelvät jäsenet osallistuvat lakkoon.

Tiedote sopimuksesta Jukon sivuilla


Katso myös

Kaikki uutiset

Riippumaton media ajettu ahtaalle Turkissa

Ruotsalainen toimittaja Joakim Medin pidätettiin terrorismiepäilyjen nojalla. Hän vietti 51 päivää turkkilaisessa vankilassa ja sai yhdeksän kuukauden ehdollisen vankeustuomion. Hän pääsi palaamaan Ruotsiin toukokuun puolivälissä.

Liiton neuvottelema sopimus nostaa palkkoja Yleisradiossa sekä elokuva- ja tv-tuotannoissa

Journalistiliiton neuvottelemat palkankorotukset tulevat kesäkuun alussa Yleisradiossa sekä elokuva- ja tv-tuotannoissa.

Helatorstaina palvelumme suljettu

Helatorstaita vietetään 29. toukokuuta. Silloin liiton lakineuvonta ja jäsenpalvelu ovat suljettuna. Helatorstain aattona 28.5. ja perjantaina 30.5. palvelemme jäseniämme normaalisti.