Uutiset / 22.02.2017

Visualisti, vastaa kyselyyn täydennyskoulutustoiveista

Jokes järjestää vuosittain ammatillista täydennyskoulutusta journalisteille. Jotta kurssisisältöjä voitaisiin paremmin suunnitella ja kohdentaa, säätiö pyytää Journalistiliiton graafikkoja, taittajia ja muita visualisteja vastaamaan pieneen kyselyyn koulutustoiveista. Pääset vastaamaan kyselyyn tästä linkistä.
Vastaukset käsitellään nimettöminä ja niitä käytetään parempien kurssien suunnitteluun graafikoille. Vastausaika päättyy 23. maaliskuuta 2017.

Katso myös

Kaikki uutiset

Journalistiliitto: Uutinen STT:n alasajosta on musertava – nyt valtion on viimeinen hetki toimia

”Uutinen on musertava. STT ei ole vain yksi mediayhtiö muiden joukossa. Sen rooli suomalaisessa luotettavan tiedon tuottamisessa ja jakelussa on korvaamaton. Olen syvästi järkyttynyt siitä, että valtio ja mediayhtiöt aikovat antaa kansallisen uutistoimistomme kaatua”, sanoo Journalistiliiton puheenjohtaja Marjaana Varmavuori.

Journalistiliitto: EU-rahoituksen leikkaaminen kurjistaa media- sekä elokuva- ja tv-alaa

Eurooppalaiset media- ja kulttuurijärjestöt ovat huolissaan EU-tasoisen rahoituksen leikkausuhasta. Suomen Journalistiliitto on liittynyt mukaan järjestöjen yhteiseen kannanottoon, joka on luovutettu Euroopan neuvostolle.

Kysyimme sadalta mediapäättäjältä: Kaksi lupasi nostaa freen palkkioita

”Freelle kuuluu samanlainen korotus kuin median vakituiselle työntekijälle. Tulemme jatkossakin muistuttamaan palkkioiden korottamisesta vastaavasti. Edelleen pyrimme myös sopimaan lehtien kanssa palkkioiden korotuksista ja muista ehdoista”, sanoo edunvalvontajohtaja Petri Savolainen.