Uutiset / 20.08.2015

JSN:ltä langettavia virheistä ja ihmisarvon loukkaamisesta

JSN:n elokuun kokouksessa Yleisradion saamat langettavat päätökset menivät MOT:lle ja Yle Uutisille. Kyse oli molemmissa tapauksissa virheen korjauksesta.

MOT:n toimittaja oli esittänyt lähdesuojan murtamista käsitelleessä jaksossa väitteen: ”Lähdesuoja voidaan murtaa tuomioistuimessa vain, kun tutkitaan rikoksia, joista ankarin rangaistus on vähintään kuusi vuotta vankeutta.” JSN:n mielestä Yle teki tässä olennaisen asiavirheen, joka olisi pitänyt korjata heti sekä verkossa että MOT-ohjelman yhteydessä. Kolme viikkoa myöhemmin pelkästään verkossa julkaistu täsmennys ei täyttänyt tätä vaatimusta.

Yle Oulu puolestaan uutisoi netissä virheellisesti Pudasjärven kaupunginhallituksen päätöksen Kollaja-hankkeessa. Uutinen julkaistiin useita tunteja ennen kuin kokous oli pidetty. Juttua korjattiin monta kertaa, mutta korjauksista kerrottiin yleisölle puutteellisesti.

Muut virheen korjauksesta tulleet langettavat neuvosto antoi Ilkalle ja Voimalle.

MTV loukkasi kansanryhmää

MTV:n langettava päätös tuli Journalistin ohjeiden ihmisarvokohdan rikkomisesta. Kantelu kohdistui MTV3 Katsomon verkkosivulla olleeseen Enbuske & Linnanahde Crew -tv-ohjelman mainostekstiin, jossa kysyttiin: "Miksi somali raiskaa?"

Kantelijoiden mukaan teksti leimaa somalit raiskaajiksi. Myös Julkisen sanan neuvosto piti ohjelman esittelytapaa kansanryhmää loukkaavana. Ohjelmatietojen poisto ei riittänyt korjaamaan tapahtunutta vahinkoa.

Vapauttavan päätöksen saivat Lapin Kansa ja Kritiikin Uutiset.

Lisäksi neuvosto hylkäsi Miesten tasa-arvo ry:n tekemän muutoksenhakupyynnön kesäkuisesta päätöksestä. Neuvosto katsoi, että sen tekemä päätös ei sisältänyt virhettä.

Kommentit:      puheenjohtaja Risto Uimonen 040 552 0206

Lisätiedot:        neuvoston toimisto 09 135 7494


Katso myös

Kaikki uutiset

Freen palkkionmaksu päättyy 13. heinäkuuta

Tähän päivään päättyy laskennallisesti media-alan freelancerin palkkionmaksu. Freen euro on 55 senttiä.
Freelancereiden euro lähestyy jo puolikasta. Suunta on täysin väärä. Freelancerin euro täyttyy viikkoa aikaisemmin kuin vuosi sitten.

Palkka-avoimuusdirektiivin tavoitteena lisätä tasa-arvoa myös media-alalla

Direktiivi pannaan täytäntöön Suomessa muuttamalla tasa-arvolakia, mutta täytäntöönpanoa ei ole ehditetty tekemään säädetyssä määräajassa. Hallitus on antanut esityksen eduskunnalle 9.7. Eduskunta on koolla seuraavan kerran syyskuun alussa.

Liitto on tukenasi kesälläkin

Kysy meiltä laki- ja työsuhdeneuvontaa tai hoida jäsenasioitasi.