Uutiset / 06.10.2014

Vikes hakee toiminnanjohtajaa

Viestintä ja kehitys –säätiö Vikes tukee ja toteuttaa sananvapausprojekteja yhteensä 14 eri maassa Afrikassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Hankebudjettimme 2014 on yli miljoona euroa. Hankkeita rahoitetaan UM:n kansalaisjärjestötuesta ja omarahoitus hankitaan journalistijärjestöiltä, yksittäisiltä lahjoittajilta ja useista muista eri lähteistä. Lisätietoja www.vikes.fi

Edellisen toiminnanjohtajan jatkaessa kohti uusia haasteita,

haemme toiminnanjohtajaa johtamaan toimintaamme

Tehtävässä tarvitset näkemystä järjestötoiminnasta, kokemusta hankehallinnosta ja innostusta myös varainhankintaan.

Vahvat ja monipuoliset viestintätaidot, sosiaaliset taidot, paineensietokyky, itsenäisyys sekä halu ja kyky kehittää omaa tehtäväkenttää ovat keskeisiä tehtävässä onnistumisen kannalta. Pääasialliset työkielet ovat suomi ja englanti, muu kielitaito (erityisesti venäjä ja espanja) lasketaan eduksi.

Kyseessä on kokopäivätoimi, mutta työajasta voidaan aina neuvotella. Työpaikka on Helsingin Hakaniemessä, mutta työ voi vaatia ajoittaista matkustusta. Työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva. Työ alkaa sopimuksen mukaan, mahdollisimman pian.

Lisätietoja antaa Vikesin hallituksen puheenjohtaja Juha Rekola puh 040 512 0036. Hakemukset palkkatoivomuksineen 20.10. klo 12.00 mennessä osoitteella: Juha Rekola (a) journalistiliitto.fi


Katso myös

Kaikki uutiset

Riippumaton media ajettu ahtaalle Turkissa

Ruotsalainen toimittaja Joakim Medin pidätettiin terrorismiepäilyjen nojalla. Hän vietti 51 päivää turkkilaisessa vankilassa ja sai yhdeksän kuukauden ehdollisen vankeustuomion. Hän pääsi palaamaan Ruotsiin toukokuun puolivälissä.

Liiton neuvottelema sopimus nostaa palkkoja Yleisradiossa sekä elokuva- ja tv-tuotannoissa

Journalistiliiton neuvottelemat palkankorotukset tulevat kesäkuun alussa Yleisradiossa sekä elokuva- ja tv-tuotannoissa.

Helatorstaina palvelumme suljettu

Helatorstaita vietetään 29. toukokuuta. Silloin liiton lakineuvonta ja jäsenpalvelu ovat suljettuna. Helatorstain aattona 28.5. ja perjantaina 30.5. palvelemme jäseniämme normaalisti.