Uutiset / 04.05.2011

Valtuusto koolla iltapäivällä

Suomen Journalistiliiton valtuusto kokoontuu keskiviikkona 4.5. klo 12.15 jatkamaan ylimääräistä tes-kokoustaan.

Mikäli kokouksen alkuun mennessä on syntynyt neuvottelutulos uudesta työehtosopimuksesta, valtuusto käsittelee sen hyväksymistä sopimukseksi.

Jos neuvottelutulosta ei ole, valtuusto antanee työtaisteluvaroituksen.

Neuvottelut ovat jatkuneet yli puolen yön tiistai-iltana. Neuvottelijoiden on tarkoitus palata neuvottelupöytään keskiviikkona klo 8.30. Edistystä on tapahtunut, mutta epäselviä kohtia on edelleen jäljellä.

Liiton hallitus käsittelee tilannetta ennen valtuuston kokousta.


Katso myös

Kaikki uutiset

Riippumaton media ajettu ahtaalle Turkissa

Ruotsalainen toimittaja Joakim Medin pidätettiin terrorismiepäilyjen nojalla. Hän vietti 51 päivää turkkilaisessa vankilassa ja sai yhdeksän kuukauden ehdollisen vankeustuomion. Hän pääsi palaamaan Ruotsiin toukokuun puolivälissä.

Liiton neuvottelema sopimus nostaa palkkoja Yleisradiossa sekä elokuva- ja tv-tuotannoissa

Journalistiliiton neuvottelemat palkankorotukset tulevat kesäkuun alussa Yleisradiossa sekä elokuva- ja tv-tuotannoissa.

Helatorstaina palvelumme suljettu

Helatorstaita vietetään 29. toukokuuta. Silloin liiton lakineuvonta ja jäsenpalvelu ovat suljettuna. Helatorstain aattona 28.5. ja perjantaina 30.5. palvelemme jäseniämme normaalisti.