Uutiset / 12.12.2013

Urheilijat ja luovan työn tekijät: meille kuuluvat samat sosiaaliturvaoikeudet kuin muillekin työntekijöille

Urheilijat ja luovan työn tekijät on eri syistä jätetty yleisen sosiaaliturvan ulkopuolelle. Tähän epäyhdenvertaiseen kohteluun tarvitaan muutosta.  

Urheilijoille on luotu erillisiä sosiaaliturvalakeja, jotka tarjoavat yleistä sosiaaliturvaa heikomman turvan. Nämä urheilijoita varten luodut järjestelmät jättävät tosiasiassa urheilijan turvan vajaaksi. Esimerkiksi tapaturmavakuutus ja eläketurva ovat urheilijoille selvästi muita heikompia. Myöskään ansiopäivärahaan urheilijoilla ei ole oikeutta. 

 

Luovan alan työntekijät jäävät ulos kattavan sosiaaliturvan piiristä työn teettäjien kikkailun ja lainsäädännön puutteiden takia. Suurin ongelma on se, että yritykset kiertävät työsopimuslakia ja teettävät töitä pakkoyrittäjillä.  

 

Luovilla aloilla työskentelevien ja muiden itsensä työllistävien sosiaaliturvaa selvittänyt työryhmä ja urheilijoiden sosiaaliturvaa selvittänyt työryhmä ovat esittäneet lainsäädäntömuutoksia joihin olisi tartuttava. Epäkohdat on korjattava, jotta kaikilla olisin samat oikeudet toimialasta riippumatta. Urheilijat ja taiteilijat eivät saa erityisyytensä takia jäädä ulos turvan piiristä. 

 
Keskeiset puutteet:

·     Urheilijoiden tapaturma- ja eläketurva selvästi muita työntekijöitä heikompi

·     Urheilijoilla ei oikeutta ansiopäivärahaan

·     Näennäisyrittäjät jäävät työntekijän sosiaaliturvan ulkopuolelle

·     Lyhyet toimeksiannot kaiken sosiaaliturvan ulkopuolella

·     Pakkoyrittäjät jäävät työntekijöiden turvan ulkopuolelle

 

Työryhmien päättämät toimenpiteet (jotka tietyiltä osin parantaisivat sosiaali- ja vakuutusturvaa)tulee tehdä nopealla aikataululla. Ongelmat ovat olleet tiedossa jo pitkään, niitä ei tarvitse enää selvittää. Nyt tarvitaan rohkeita ratkaisuja, jotka huomioivat työelämässä tapahtuneet muutokset ja takaavat saman suojan kaikissa työn tekemisen muodoissa.

OLEMME KAIKKI ERITYISEN TAVALLISIA!
  • SAK:n Kulttuurialan ammattiliittojen neuvottelukunta (Neuvottelukuntaan kuuluvat Muusikkojen Liitto, Näyttelijäliitto, Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto, Journalistiliitto, Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ja Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK)
  • Suomen Huippu-urheilijoiden Unioni ry (SHU:hin kuuluvat jalkapalloilijoiden, jääkiekkoilijoiden, koripalloilijoiden, pesäpalloilijoiden ja yksilöurheilijoiden yhdistykset )
Lisätietoja:
Elina Mäntylä, neuvottelukunnan puheenjohtaja
2511 2136, 040 835 9587
 
Petri Savolainen, edunvalvontajohtaja, Journalistiliitto
050 534 2485
 
Jarmo Saarela, SHU:n puheenjohtaja
040 546 5017

Katso myös

Kaikki uutiset

Liitto hyväksyi ostotarjouksen Saariselän lomapaikasta – jo tehdyt lomavaraukset pysyvät voimassa

Saariselän lomapaikkoihin ei voi enää tehdä uusia varauksia. Lomailla voi yhä Vierumäellä ja yhdistysten omissa lomapaikoissa.

Journalistiliitto ja SFJ lausuivat työttömyysturvan yhdistelmävakuutusta koskevasta lakiesityksestä

Yhdistelmävakuutuksella voisi vakuuttaa laajasti niin palkkatyötä, yrittäjyyttä kuin apurahatyöskentelyä työttömyyden varalta. Eistyksessä on kuitenkin myös ongelmia.

Journalistiliitto haluaa seuraavalta hallitukselta toimia kotimaisen median ja kulttuurin tukemiseksi 

Journalistiliiton hallitusohjelmatavoitteissa vuosille 2027–2030 ehdotetaan useita käytännön toimia, joilla hallitus voisi tukea kotimaista media- ja kulttuurialaa.