Uutiset / 24.02.2011

Unelma-ammatti: totta vai tarua?

* Toimittaja tapaa kiinnostavia ihmisiä, jopa julkkiksia. Matkoillekin päästään.
* Toimittaja hyörii netissä osaavasti ja ”pääsee” televisioon.
* Journalisti parantaa maailmaa.
Tässä pinnallisesti muutama syy, miksi media-ala on niin seksikäs, kirjoittaa puheenjohtaja Arto Nieminen Lukiolaisten liiton Improbatur-lehdessä.

Alan työt ovat toki usein kiinnostavia ja haastavia. Työ vaatii paljon luovuutta ja älykkyyttä, uteliaisuutta ja laajaa yleissivistystä. Kannattaako siitä silti rakentaa itselleen tulevaisuutta? Varsinkin liiallisen koulutuksen takia vakituisen työn saaminen on erittäin vaikeaa.

Journalistiliitto on vaatinut koulutuksen selvää supistamista jo vuosia. Silti 2500 nuorta aloittaa viestinnän opinnot toisella asteella, ammattikorkeakouluissa tai yliopistoissa joka vuosi. Myös kansanopistoissa ja muillakin kursseilla voi opiskella alan tehtäviin. Media-nomikoulutuksen aloittajia ammattikorkeakouluissa on yhä yli 750 vuodessa. Yliopisto-puolella määrä on pysynyt ennallaan: 100 -120 vuodessa.

Journalistin ammatti on vapaa ja alan töihin voi tulla lähes millä tahansa koulutuspohjalla tai työkokemuksella. Käytännössä vaaditaan pitkiä opintoja ennen kuin pysyvämpää työtä löytyy. Liiton jäsenistä kolme neljästä on suorittanut korkeakoulututkinnon yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa.


Töitä ei ole kaikille

Työttömiä journalisteja on nyt 50 prosenttia enemmän kuin vielä pari vuotta sitten. Viime vuonna työttömyyspäivärahaa sai 900 SJL:n jäsentä. Vuonna 2009 irtisanottiin tai ohjattiin ennenaikaiselle eläkkeelle satoja journalisteja. Vapautuneista paikoista on täytetty nuorilla vain murto-osa. Yleisradion toimitusjohtaja Lauri Kivinen totesi äskettäin karusti: alalle koulutetaan aivan liikaa nuoria ja hän vaati koulutuksen rajua leikkaamista. Esim. Yle pystyy lähivuosina tarjoamaan työtä vain muutamille kymmenille nuorille.

Verkko kaikkine sosiaalisen median kiehtovine muotoineen tarjoaa todennäköisesti tulevaisuudessa alan ihmisille oikeitakin töitä, mutta pahaa pelkään, että vain harvoille kunnolla palkattua työtä.

Jos vakituisia töitä ei löydy, moni ryhtyy hankkimaan elantoaan freelancetyön kautta. Nyt sielläkin menee huonosti. Tekemiemme tutkimusten mukaan freelancereista iso osa on alityöllistyneitä. Freepalkkiot ovat pysyneet vuodesta toiseen ennallaan tai pienentyneet. 

Harjoitteluun liittyy myös pulmia. Medianomiopiskelija paiskii useimmiten töitä koko 5 kuukauden pakollisen harjoittelun ilman palkkaa. Monet alan pienet yritykset, joukossa on varsinkin elokuva- ja tv-puolen ohjelma- ja tuotantoyhtiöitä, ottavat jatkuvasti uusia  harjoittelijoita. Jokaisen on tietysti saatava se ensimmäinen harjoittelupaikka myös valmistuakseen ja silloin mennään töihin hinnalla millä hyvänsä – vaikka ilmaiseksi.

Toimittajan työ on kiehtovaa, jännittävää ja kivaa. Nuorten työllistymisnäkymät eivät valitettavasti sellaisia ole, toteaa Nieminen lukiolaisille suunnatussa kirjoituksessaan.


   

    
 


Katso myös

Kaikki uutiset

Liitto vahvistaa luottamushenkilöiden osaamista itsensätyöllistäjien asioissa

Taustalla on tavoite siitä, että luottamushenkilöt voivat aiempaa paremmin tukea myös itsensätyöllistäjiä.

Kopiosto varmistaa, että teosten ja tv-ohjelmien kopioinnista maksetaan korvaus

Kattavilla käyttöluvillaan Kopiosto varmistaa luovalle alalle kuuluvat korvaukset teosten käytöstä.

Liiton neuvottelemia palkankorotuksia MTV:ssä, av-käännösyrityksissä sekä elokuva- ja tv-tuotannoissa

Palkankorotuksia on tulossa noin tuhannelle työntekijälle.