Uutiset / 15.12.2016

Työttömyysturvaselvitys esittää itsensätyöllistäjiä helpottavia muutoksia

Oikeus- ja työministeri Jari Lindströmin nimittämät selvityshenkilöt luovuttivat torstaina 15.12. Lindströmille raportin selvitystyöstään. Esitetyt muutokset kannustaisivat itsensä työllistämiseen, ottaisivat nykyistä paremmin huomioon työnteon eri muodot ja joustavoittaisivat siirtymistä palkkatyön ja yrittäjyyden välillä.

Selvityshenkilöt Maria Löfgren ja Harri Hellstén ovat selvitystä tehdessään kuulleet muun muassa Journailstiliittoa. Liitto on pyrkinyt parantamaan itsensätyöllistäjien työttömyysturvaa myös esimerkiksi lausunnoillaan ja olemalla mukana Kulttuurialan liittojen neuvottelukunnassa sekä ammattiliittojen yhteisessä itsensätyöllistäjien yhteistyöryhmässä.

Selvityksessä esitetyt muutokset vastaavat monin paikoin Journalistiliiton ajamia tavoitteita.

Selvityshenkilöiden lailla myös Journalistiliiton edunvalvontajohtaja Petri Savolainen pitää tärkeänä, että esitetyt muutokset johtavat lainsäädännön muutoksiin.

”Lukuisten selvitysten jälkeen on vihdoin luvassa konkreettisia muutoksia. Itsensätyöllistäjien aseman helpottamista on jatkettava. Tärkeää on myös seurata, miten muutokset korjaavat nykyistä tilannetta. Jos tarvitaan uusia toimia, pitää olla rohkeutta tarttua niihin”, Savolainen sanoo.

Ministeri Lindström kertoi muutosten tavoiteaikataulusta selvitykseen liittyvässä tiedotustilaisuudessa. Lindströmin mukaan muutoksia on tarkoitus valmistella ensi keväänä. Lakiesitys pyritään saamaan eduskunnan käsittelyyn ensi syksynä, ja uusi laki voisi tulla voimaan jo vuoden 2018 alussa.

Selvityksen raportti ja siihen liittyvä tiedote julkaistu työ- ja elinkeinoministeriön verkkosivuilla.


Katso myös

Kaikki uutiset

Lehdistön ja kustannustoimittajien uudet sopimukset: Palkat nousevat, tasa-arvoiset perhevapaat, itsensätyöllistäjien neuvottelut

Lue tarkemmin, miten lehdistön ja kustannustoimittajien palkat nousevat sopimuskaudella.

Vastaa Kopioston verkkokyselyyn ja anna oma näkemyksesi tekoälyn käytöstä luovalla alalla

Kyselyllä selvitetään tekoälyyn liittyviä uhkia ja huolia sekä toisaalta sen luomia mahdollisuuksia luovalla alalla.

Freelancer: Vastaa ansiotutkimukseen – autat liittoa kehittämään edunvalvontaasi

Tutkimukseen osallistuneiden kesken arvotaan 200 euron arvoinen matkalahjakortti ja kolme 50 euron kirjalahjakorttia.