Uutiset / 07.02.2013

Tunturimajan talvi vetää, huhtikuussa väljempää

Helmikuun alun varauskartta kertoo Journalistiliiton Saariselän lomatalojen vetovoiman kasvaneen muutamasta edellistalvesta.

Välittömästi eli helmikuun 15. päivään saakka runsaasti vapaata majoitustilaa löytyy sekä Tunturimajan puolelta että Uutistunturin huoneistoista, mutta sitten sesonki pääsee vauhtiin etelän hiihtolomakauden myötä.

Uutistunturin kolme huoneistoa ovatkin käytännössä loppuun varattuja aina 12. huhtikuuta saakka.

Tunturimajalla oli 7.2. varaustilanteen mukana kolme huonetta vapaana ajalla 23.2.-1.3. ja seuraavallakin viikolla kaksi. Myös jaksolla 9.-15.3. oli vielä kolme huoneistoa varaamatta ja sitä seuraavalla viikolla kaksi. Lisäksi löytyi vapaita hajapäiviä.

Vilkkain kysyntä päättyy huhtikuun 12. päivään. Niille. joilla on mahdollisuus lähteä Lappiin näihin aikoihin ja varata majoituksensa ajoissa, Tunturimajalla ja Uutistunturissa on reilusti vapaata niin pitkälle toukokuuhun kuin hiihtokausi alueen kuuluisassa maastohiihtoverkostossa jatkuu.

Yleensä Saariselällä on voinut hiihtää ainakin vappuun saakka ja jopa kauemminkin, vaikka latuverkoston ylläpitoa ei enää toukokuulla jatketakaan. Facebookissa on alueen maastohiihtäjille tarkoitettu avoin sivu nimeltään Saariselän Ladut-Saariselkä Nordic Ski.

Saariselän hiihtokeskuksen rinteet, joissa on myös erikseen räätälöityjä osuuksia lumilautailijoille, sijaitsevat aivan taajaman vierellä Kaunispään ja Iisakkipään tuntureilla. Linkki rinneinfoon:

www.skisaariselka.fi

 

Kaikki majoitustiedustelut ja varaukset tehdään Santa´s Hotel Tunturin myyntipalveluun, jonka puhelin arkisin klo 9-16.30 on 016 - 681501 ja sähköposti saariselka@santashotels.fi.

 

Saariselän kohteiden yleisesittely löytyy täältä:

https://journalistiliitto-fi.directo.fi/jasenpalvelut/liiton_lomapaikat/

 

Tarkempi esittely ja hintatiedot ovat täällä:

https://journalistiliitto-fi.directo.fi/jasenpalvelut/liiton_lomapaikat/saariselan_kohteet/

 

 

 

 

 


Katso myös

Kaikki uutiset

Lehdistön ja kustannustoimittajien uudet sopimukset: Palkat nousevat, tasa-arvoiset perhevapaat, itsensätyöllistäjien neuvottelut

Lue tarkemmin, miten lehdistön ja kustannustoimittajien palkat nousevat sopimuskaudella.

Vastaa Kopioston verkkokyselyyn ja anna oma näkemyksesi tekoälyn käytöstä luovalla alalla

Kyselyllä selvitetään tekoälyyn liittyviä uhkia ja huolia sekä toisaalta sen luomia mahdollisuuksia luovalla alalla.

Freelancer: Vastaa ansiotutkimukseen – autat liittoa kehittämään edunvalvontaasi

Tutkimukseen osallistuneiden kesken arvotaan 200 euron arvoinen matkalahjakortti ja kolme 50 euron kirjalahjakorttia.