Uusimmat

Trumpin kiellot hämmentävät toimittajia

New York (IPS – Tharanga Yakupitiyage) Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin pyrkimys rajoittaa seitsemän muslimimaan kansalaisten ja pakolaisten maahan pääsyä vaikuttaa myös toimittajien elämään ja työhön.

Muutamat ehtivät jo saada tuntumaa tammikuun lopulla annettuun kieltoon ennen kuin se jäädytettiin oikeuden päätöksellä. Iranissa syntynyt Britannian kansalainen ja BBC:n toimittaja Ali Hamedani pidätettiin Chicagon lentokentällä, ja häntä kuulusteltiin yli kaksi tuntia.

Hamedanin mukaan poliisi tutki hänen puhelimensa ja tietokoneensa sometilejä myöten.

”Se ei ollut miellyttävää. Jouduin pidätetyksi kotimaassani Iranissa vuonna 2009, koska työskentelin BBC:lle, ja tämä oli samanlainen kokemus”, hän kertoo.

Amerikkalais-iranilainen Washington Postin toimittaja Jason Rezaian vietti kaksi vuotta iranilaisessa vankilassa syytettynä vakoilusta ja hallituksen vastaisesta propagandasta.

”Tämä ei ole se Amerikka, jonka lupasin vaimolleni, kun pääsin lopulta vapaaksi”, Rezaian kommentoi.

CNN:n uutispäällikkö Mohammed Tawfeeq nosti syytteen siitä, että hänet pidätettiin ja tutkittiin Atlantassa. Hänellä on Irakin kansalaisuus ja green card eli lupa pysyvään oleskeluun ja työntekoon Yhdysvalloissa.

Työ vaikeutuu

”Olemme huolissamme valtioiden politiikasta, joka rajoittaa journalistien maahan pääsyä ja liikkumista. Toimittajilla pitäisi olla oikeus liikkua ja raportoida kaikkialla”, Committee to Protect Journalists (CPJ) -järjestön vaikuttamistyön johtaja Courtney Radsch sanoo.

USA:n kiellot voivat vaikuttaa myös niihin YK:ssa työskenteleviin toimittajiin, jotka eivät kuulu jonkin maan diplomaattiseen valtuuskuntaan.

Irakilaissyntyisellä Sama Dizayeella on green card, mutta hän ei ole uskaltanut toteuttaa suunnittelemaansa työmatkaa, vaikka kiellosta syntyneen ensihämmingin jälkeen viranomaiset vakuuttivat, että sen ei pitäisi koskea maassa luvallisesti oleskelevia.

Dizayee tuli alkujaan Yhdysvaltoihin pakolaisena eikä halua ottaa mitään riskejä. Hän sanoo joutuneensa syntyperänsä vuoksi aina erityiseen syyniin liikkuessaan eikä halua kokea sitä kovennettuna.

Dizayeen oli tarkoitus matkustaa Irakiin raportoimaan Mosulin taisteluista. ”Haaveilin aina mahdollisuudesta matkustaa ja tehdä juttuja vapaasti ilman vainoa”, hän sanoo.

Tietoturva korostuu

CPJ opastaa lehdistöviisumilla USA:ssa olevia seitsemän muslimimaan kansalaisia, että heidän ei kannata poistua maasta kolmikuukautiseksi suunnitellun kiellon voimassaoloaikana.

Radsch kehottaa matkustamaan joutuvia toimittajia jättämään mobiililaitteet matkasta tai varmistamaan, että tärkeät tiedot on talletettu jonnekin muualle. ”Tietoturvan merkitys toimittajille kasvaa”, hän sanoo.

Irak reagoi Yhdysvaltain linjaukseen kieltämällä amerikkalaisilta pääsyn maahan, mikä vaikeuttaa myös journalistien työtä.

Radsch perää tarkkaa tietoa siitä, miten kiellot vaikuttavat toimittajiin ja näiden työhön.

Hän muistuttaa, että Yhdysvallat esti kanadalaisen valokuvaajan Ed Oun maahan pääsyn jo ennen Trumpin kieltolistaa. Ou pyrki kuvaamaan öljyputkihankkeen vastaisia mielenosoituksia Dakotaan ja joutui kuulusteluihin rajalla. Raja sulkeutui, kun hän kieltäytyi antamasta viranomaisille laitteidensa salasanoja.