Uutiset / 06.09.2012

Tee ehdotus ansiomerkin saajaksi

Suomen Journalistiliiton hallitus myöntää vuosittain liiton ansiomerkkejä henkilöille, jotka ovat toimineet ansioituneesti liiton hyväksi.

Esityksiä palkittavaksi voi tehdä 28.10.2012 mennessä. Merkit julkistetaan ja jaetaan valtuuston syyskokouksen illallisilla, jotka tänä vuonna pidetään to 13.12.

Ansiomerkkiesityksen voi tehdä liiton nettisivuilta löytyvällä lomakkeella:
http://www.journalistiliitto.fi/jasenpalvelut/lomakkeet/ansiomerkkiehdotus/


Ansiomerkkiä voi esittää SJL:n jäsenyhdistys, toimitusosasto tai yksittäinen jäsen.

Koska ansioituneita jäseniä on paljon, perusteluihin kannattaa kiinnittää erityistä huomiota. Ansiomerkki ei seuraa automaattisesti jonkin luottamustehtävän hoitamisesta. Liiton toimisto voi toki tarkistaa esim. valtuustovuodet, mutta jää esittäjän tehtäväksi perustella, miksi juuri ehdotettu henkilö on merkkinsä ansainnut. 

Ansiomerkkien lisäksi liitto jakaa huomionosoituksia tarkemmin määritellyistä ansioista. Kevätvaltuuston yhteydessä jaetaan Vuoden järjestöteko- ja Vuoden luottamusmiespalkinto. Kannattaa siis miettiä, mitä palkinto soveltuisi ehdotetulle parhaiten.

Lisätietoja:

järjestöasiamies Marja Palmunen
puh. 050 359 3829, marja.palmunen(at)journalistiliitto.fi


Katso myös

Kaikki uutiset

Riippumaton media ajettu ahtaalle Turkissa

Ruotsalainen toimittaja Joakim Medin pidätettiin terrorismiepäilyjen nojalla. Hän vietti 51 päivää turkkilaisessa vankilassa ja sai yhdeksän kuukauden ehdollisen vankeustuomion. Hän pääsi palaamaan Ruotsiin toukokuun puolivälissä.

Liiton neuvottelema sopimus nostaa palkkoja Yleisradiossa sekä elokuva- ja tv-tuotannoissa

Journalistiliiton neuvottelemat palkankorotukset tulevat kesäkuun alussa Yleisradiossa sekä elokuva- ja tv-tuotannoissa.

Helatorstaina palvelumme suljettu

Helatorstaita vietetään 29. toukokuuta. Silloin liiton lakineuvonta ja jäsenpalvelu ovat suljettuna. Helatorstain aattona 28.5. ja perjantaina 30.5. palvelemme jäseniämme normaalisti.