Liikenne- ja viestintäministeriö on julkaissut tänään 3.8. raportin mediatukimuodoista ja niiden todennäköisistä vaikutuksista. Raportissa arvioidaan mediatukien nykytilannetta sekä esitetään suosituksia tukien mahdolliseen jatkovalmisteluun.

Mediatukia selvittäneessä raportissa todetaan, että kaikissa Pohjoismaissa epäsuorat tuet, kuten alennettu ALV-kanta ja yleisradiotoiminta, ovat volyymiltään merkittävämpiä kuin suorat mediatuet. Myönnetyistä suorista tuista huolimatta media-alan liikevaihto ja työllisyys ovat laskeneet 2000-luvulla alan rakennemuutoksesta johtuen. Tuet eivät riittäisi rakenteellisen muutoksen kääntämiseen, mutta niillä voitaisiin helpottaa esimerkiksi pienten mediatoimijoiden elinvoimaisuutta.

Journalistiliitto on pitänyt pysyvää mediatukea välttämättömänä. Median tukeminen tukee sitä, että Suomessa on tarjolla monimuotoista, kotimaista journalismia. Liitto on vaatinut Suomeen tukimallia usean vuoden ajan.

Mediatuen tarkoitus on tukea tiedonvälitystä sekä parantaa journalismin laatua ja lisätä sen kattavuutta.

Journalistien määrä kaupallisessa mediassa on kymmenen viime vuoden aikana vähentynyt reilusti yli 30 prosenttia. Tilanne on kestämätön, sillä suomalainen demokratia ei toimi ilman suomalaista journalismia. Tuki on suunnattu nimenomaan journalistiseen työhön, uutisten ja ajankohtaissisällön tuottamiseen. Se on tukea demokratialle.

Toisin kuin muissa Pohjoismaissa, Suomessa ei enää ole pysyvää journalismin tukea. Journalismia tuetaan muissa Pohjoismaissa vuosittain 50–80 miljoonalla eurolla.

Liikenne- ja viestintäministeriön tiedote 3.8.2022

Ministeriön raportti ”Mediatuen vaikuttavuuden ennakkoarviointi”

Journalistiliitto 8.4.2021: Mediatuki välttämätön tiedonvälitykselle

Journalistiliitto 3.12.2020: Tukea moniääniselle medialle ja yhteisöllisyyttä media-alan työläisten kesken

Journalistiliitto 2.11.2020: Suomeen ehkä viimeinkin pysyvä mediatuki 

Journalistiliitto 3.6.2020: Mediatukiavaus tärkeä, elintärkeää päästä eteenpäin