Mediatalot ja toimitukset avaavat loppiaisena kesätyönhakunsa tälle vuodelle. Journalistiliitto sopi mediatalojen kanssa uudelleen kesätyöpaikkahaun ajankohdan suosituksesta viime syksynä. Monet mediatalot ilmoittavat haettavista paikoista 5.1. ilmestyvässä Journalisti-lehdessä.

Nyt kolmannen kerran tehty suositus koskee julkisia ja avoimia kesätyöntekijähakuja, ei siis esimerkiksi jo ennalta tuttujen tekijöiden palkkaamista niiden ulkopuolelta.

Suosituksen tavoite on ollut, ettei kilpailu taitavista kesätyöntekijöistä aikaistaisi hakuja vuosi vuodelta. Rekrytointi voidaan nyt järjestää, kun sekä työnantaja että työntekijä ovat perillä tulevan kesän työtarpeestaan ja aikataulustaan.

Journalistiliiton mediatalojen kanssa ensi kertaa vuonna 2019 sopima yhteinen suositus kesätyöpaikkojen haun aikataulusta on ollut onnistunut. Liiton journalistisia kesätöitä hakeneille tekemät kyselyt kertovat, että rekrytoinnin aloittaminen vasta loppiaisen jälkeen on helpottanut hakemista.

Suositusta noudattavat:

Aamulehti

Alasatakunta

Etelä-Suomen Media Oy

Etelä-Suomen Sanomat

Forssan Lehti

Helsingin Sanomat

HSS Media

Hämeen Sanomat

Iltalehti

Ilta-Sanomat

I-Mediat Oy

Kaakon Viestintä

Kainuun Sanomat

Kaleva Media Oy

Karjalainen

Kauppalehti

Keskipohjanmaa

Keskisuomalainen

KSF Media

Länsi-Suomi

Maaseudun Tulevaisuus

MTV Uutiset

Salon Seudun Sanomat

Satakunnan Kansa

Savon Sanomat

Seura

Seiska

STT

Svenska Yle

Talouselämä

Turun Sanomat

Yle Urheilu

Yle Uutis-ja ajankohtaistoiminta

ÅU Media Ab

 

Suositusta ovat tukeneet seuraavat opiskelijajärjestöt:

CoMedia ry, Vaasan yliopisto

Demoni ry, Metropolia Ammattikorkeakoulu

J-komm ry, Svenska social- och kommunalhögskolan

Kultti ry, Oulun ammattikorkeakoulu

Lööppi ry, Jyväskylän yliopisto

Media ry, Helsingin yliopisto

MoMe ry, Turun ammattikorkeakoulu

Skuuppi ry, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Vostok ry, Tampereen yliopisto

Åbo Akademis Studentkår, Åbo Akademi

LAB-ammattikorkeakoulun medianomiopiskelijat