Kesätyöpaikkahaku käynnistyy loppiaisesta liiton ja mediayhtiöiden sopimuksen myötä
Mediatalot ja toimitukset avaavat loppiaisena kesätyönhakunsa tälle vuodelle. Journalistiliitto sopi mediatalojen kanssa uudelleen kesätyöpaikkahaun ajankohdan suosituksesta viime syksynä. Monet mediatalot ilmoittavat haettavista paikoista 5.1. ilmestyvässä Journalisti-lehdessä. Nyt kolmannen kerran tehty suositus koskee julkisia ja avoimia kesätyöntekijähakuja, ei siis esimerkiksi jo ennalta tuttujen tekijöiden palkkaamista niiden ulkopuolelta. Suosituksen tavoite on ollut, ettei kilpailu taitavista kesätyöntekijöistä aikaistaisiLue lisää