Uutiset / 03.12.2024

Suomen Leijonan ritarimerkki Journalistiliiton edunvalvontajohtaja Petri Savolaiselle

Journalistiliiton edunvalvontajohtaja Petri Savolainen saa Suomen Leijonan ritarimerkin. Kuva: Ritarikunnat (kunniamerkki), Heli Saarela (Savolaisen kuva)

Tasavallan presidentti on myöntänyt Suomen Journalistiliiton edunvalvontajohtaja Petri Savolaiselle Suomen Leijonan ritarimerkin. Suomen kansalaisille itsenäisyyspäivänä myönnettävien kunniamerkkien saajat on julkistettu tänään 3. joulukuuta.

Petri Savolainen on työskennellyt Suomen Journalistiliitossa 25 vuotta. Hän aloitti työehtoasiamiehen tehtävässä vuonna 1999 ja eteni edunvalvontajohtajaksi 2010.

Merkin myöntämisen perusteina ovat olleet muun muassa Savolaisen ansiokas työ itsensätyöllistäjien edunvalvonnassa.  Hän on yhteiskunnallisesti laajasti verkottunut ja on mukana useissa luottamustoimissa.


Katso myös

Kaikki uutiset

Journalistiliitto: Ammattitaitoisia journalisteja tarvitaan rakentamaan luottamusta uutisiin

Suomalaisten luottamus uutisiin on edelleen vakaata ja maailman kärkeä, kertoo tänään 17. kesäkuuta julkaistu tutkimus.

Oxfordin yliopiston Reuters-instituutin Digital News Report 2025 -kyselytutkimuksesta selviää, että itse seuraamiinsa uutisiin luottaa Suomessa 75 prosenttia aikuisväestöstä. Useimpiin uutisiin luottavien määrä oli 67 prosenttia.

Liitto tukenasi kesälläkin

Jäsenet voivat olla yhteydessä liittoon jäsenyyttä koskevissa asioissa sekä lakiasioissa.

Journalistiliitto lahjoittaa rahaa Gazan journalistien turvaksi

Lahjoitus ohjataan Palestiinan journalistien perustamiin solidaarisuuskeskuksiin, joissa journalistit voivat työskennellä turvallisesti. Journalistiliitto on useasti vedonnut Gazan journalistien puolesta.