Uutiset / 24.06.2013

Sosiaalinen media Turkin tapahtumien ytimessä

Romu sai osansa turhautumisesta, jota valtavirran viestimien toiminta protestien alkuvaiheessa herätti. Vaikka poliisi hyökkäsi Gezi-puiston mielenosoittajien kimppuun, tv-kanavat lähettivät normaaleja kokkaus- ja matkailuohjelmiaan.
 

Sittemmin NTV pyysi anteeksi toimintaansa ja alkoi muiden kanavien tavoin raportoida tapahtumista Istanbulissa ja muualla. Aktivistien mukaan sosiaalinen media säilytti silti roolinsa tärkeimpänä tiedotuskanavana.

”Uusi nuori sukupolvi ei luota valtavirran viestimiin. Se etsii riippumatonta ja objektiivista tietoa”, sanoo Emrah Ucar, joka on perustanut nettiin Toinen posti -nimisen verkoston. Istanbulin mielenosoitusten aikaan sivusto keräsi 1,7 miljoonaa klikkausta päivässä.

Ucarin mukaan somen tärkein anti on se, että ihmiset voivat olla mukana tekemässä, kommentoimassa ja levittämässä uutisia.

Silmukka kiristyi
 

Turkki johti jo viime vuonna Committee to Protect Journalists -järjestön toimittajien pidätyksiä koskevaa tilastoa. Lisäksi hallitus on ajanut sakkotuomioilla mediataloja taloudelliseen ahdinkoon ja auttanut niiden siirtymistä hallitsevan AKP-puolueen kannattajien käsiin.

”Lehtien toimituksellisessa johdossa on tapahtunut muutoksia, kriittisiä kolumnisteja on erotettu ja kommentointi on käynyt kokoajan säyseämmäksi”, Milliyet-lehden kolumnisti Asli Aydıntasbas sanoo.

”Itsesensuurista on tullut lehdille rutiinia, ja kriittinen aineisto karsitaan, vaikka levikit laskevat”, hän jatkaa.

”Kyse on hegemonian luomisesta. Kriittiset lehdet ja kolumnistit on sysätty marginaaliin ja sisältöjä valvotaan tiukasti”, Istanbulin Boğaziçi-ylipiston professori Selcan Kaynak vahvistaa.

Hän pitää Istanbulin alkuvaiheen uutispimentoa järkyttävänä. ”He kai ajattelivat, että siten koko muu Turkki ei saisi asiasta vihiä ja elämä palaisi ennalleen.”

Nimi on enne?

Bilgi-yliopiston viestinnän laitoksen johtaja Aslı Tunç muistuttaa, että kriittisiä ääniä kuului somessa jo ennen mielenosoituksia, mutta valtavirtaan niitä ei päästetty.

Izmirissä pidätettiin 5. kesäkuuta kapinan lietsonnasta 29 ihmistä, jotka twiittasivat Istanbulin tapahtumista. Myöhemmin kaikki vapautettiin ilman syytteitä.

Pääministeri Recep Tayyip Erdogan on hyökännyt Twitteriä vastaan ja haukkunut mielenosoittajia monilla nimillä, joista çapulcu (rosvo) jäi elämään. Protestoijat omivat nimen käyttöönsä ja perustivat nettisivuston nimellä ÇapulTV .


Katso myös

Kaikki uutiset

AVMS-direktiivin mahdollistama maksuvelvoite toisi yli 10 miljoonaa euroa Suomen av-markkinaan

EU-lainsäädäntö antaa mahdollisuuksia laajentaa kotimaisten audiovisuaalisten tuotantojen rahoituspohjaa ilman, että se rasittaisi valtion budjettia. AVMS-direktiivin 13.2. artiklan mukaisesti suoratoistopalveluiden tarjoajille voidaan asettaa maksu- tai investointivelvoite, joka toisi alalle kasvua kiihdyttäviä lisäresursseja. Tällä hetkellä jo 16 EU-maata on ottanut velvoitteen käyttöön – myös Suomen tulisi edistää asiaa pikaisesti. Velvoittamalla Suomessa toimivat globaalit palvelut rahoittamaan suomalaisia sisältöjä […]

Hovioikeuden päätös Viestikoekeskus-asiassa on erittäin huolestuttava ennakkotapaus

”Hovioikeus katsoi, että toimittajat voidaan tuomita myös jutuista, joita ei koskaan julkaistu. Tällä on ehdottomasti vaientamisvaikutus”, Journalistiliiton puheenjohtaja Marjaana Varmavuori sanoo.

Liitto tukenasi kesälläkin

Keskellä kesääkin jäsenemme voivat olla yhteydessä liittoon jäsenyyttä koskevissa asioissa sekä laki- ja työsuhdeasioissa.