Uutiset / 05.11.2010

SFJ ja FAO paheksuvat epäreiluja ehtoja

"Freelance-ammattiosasto FAO ja Suomen freelance-journalistit SFJ paheksuvat mediatalojen pyrkimystä vaatia freelancereiltaan epäreiluja ja tekijänoikeuksia polkevia freelancer-sopimuksia. Ei vain Norjassa, vaan myös Suomessa lehtitalot sekä radio- ja tv-yhtiöt vaativat omakseen freelancereille kuuluvia tekijänoikeuksia voidakseen käyttää työtä rajoituksitta ilman lisätuotosta tekijälle tulevaa korvausta.

Suomessa radiossa ja televisiossa työskentelevät freelancerit ovat jo suurelta osin menettäneet uusintakorvaukset. Kun uusintakorvauksista työtilaisuuksien turvaamisen toivossa luovuttiin, sovittiin myös, ettei tämä saa merkitä uusintojen lisääntymistä uusien ohjelmien kustannuksella. Vastoin sopimusta näin on kuitenkin käynyt. FAO tehostaa asian valvontaa ja puuttuu tarvittaessa tilanteeseen.

Jotkin lehtitalot ovat jo pitkään tarjonneet lehdistön freelancereille epäreiluja sopimuksia. Hävyttömimmät niistä vaativat freelanceria luovuttamaan korvauksetta kaikki tekijänoikeutensa jopa takautuvasti työn jatkumisen ehtona. Onneksi vain pieni osa ammattijournalisteista on tällaisia sopimuksia allekirjoittanut.

Tekijänoikeuksista luopuminen merkitsee sitä, että tekijä ei voi tietää, miten hänen tekemäänsä teosta muokataan, lyhennetään, millaisessa yhteydessä se esitetään ja mikä pahinta, miten hänen haastattelemiensa ihmisten lausuntoja käytetään. Tämä on erityisen vaarallinen kehitys sananvapauden ja haastaeltavien oikeuksien kannalta.

Mediayhtiöiden muuttuessa yhä enemmän isoiksi kansainvälisiksi yhtiöiksi ne pyrkivät ryöväämään tekijänoikeuksia journalisteilta monessa maassa. Tämän kehityksen vastustamiseksi tarvitaan laajaa freelancereiden ja muiden journalistien yhteistyötä.

Tuemme norjalaisia kollegoitamme. 540 jäsenen FAO sekä 1 200 jäsenen SFJ ovat yhdessä rintamassa vastustamassa freelancereille tarjottavia epäreiluja sopimuksia niin kotimaassa kuin muuallakin!"


Katso myös

Kaikki uutiset

Riippumaton media ajettu ahtaalle Turkissa

Ruotsalainen toimittaja Joakim Medin pidätettiin terrorismiepäilyjen nojalla. Hän vietti 51 päivää turkkilaisessa vankilassa ja sai yhdeksän kuukauden ehdollisen vankeustuomion. Hän pääsi palaamaan Ruotsiin toukokuun puolivälissä.

Liiton neuvottelema sopimus nostaa palkkoja Yleisradiossa sekä elokuva- ja tv-tuotannoissa

Journalistiliiton neuvottelemat palkankorotukset tulevat kesäkuun alussa Yleisradiossa sekä elokuva- ja tv-tuotannoissa.

Helatorstaina palvelumme suljettu

Helatorstaita vietetään 29. toukokuuta. Silloin liiton lakineuvonta ja jäsenpalvelu ovat suljettuna. Helatorstain aattona 28.5. ja perjantaina 30.5. palvelemme jäseniämme normaalisti.