Uutiset / 04.05.2016

#sananvastuuvala jatkuu

#sananvastuuvalaan on torstain 28.4. jälkeen sitoutunut lukuisa joukko journalisteja, mutta myös ilahduttavan runsas määrä viestinnän ammattilaisia, järjestöjä ja tiedotusvälineitä.

Mukaan ovat lähteneet muun muassa palkansaajien keskusjärjestöt SAK, STTK ja Akava, Tiedetoimittajat ry, viestintäalan ammattijärjestö Viesti ry, viestinnän ammattilaisia niin ikään edustava ProCom ry, Suomen Punainen Risti, Liikenne- ja viestintäministeriö, Suomen Pen, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Julkisen sanan neuvosto.

Tiedotusvälineistä kampanjaa ovat pitäneet esillä tai siihen osallistuneet esimerkiksi Helsingin Sanomat, Hämeen Sanomat, Koillissanomat, Keskipohjanmaa, Maailman Kuvalehti ja Kirjastolehti.

Kampanjaan voi yhä edelleen osallistua vannomalla sosiaalisessa mediassa, esimerkiksi Facebookissa tai Twitterissä, seuraavan valan:

 

Ilmaisen itseäni ihmisoikeuksia kunnioittaen. Vihapuhe ei vaienna minua. Kannan vastuun sanoistani. #sananvastuuvala

Tarkemmat ohjeet osoitteesta http://www.journalistiliitto.fi/sananvastuuvala

#sananvastuuvalaan saatiin mukaan mm. Suomen kaikki palkansaajien keskusjärjestöt. Kuvassa SAK:n viestintäpäällikkö Jaana Pohja. Kuva: SAK


Katso myös

Kaikki uutiset

Lehdistön ja kustannustoimittajien uudet sopimukset: Palkat nousevat, tasa-arvoiset perhevapaat, itsensätyöllistäjien neuvottelut

Lue tarkemmin, miten lehdistön ja kustannustoimittajien palkat nousevat sopimuskaudella.

Vastaa Kopioston verkkokyselyyn ja anna oma näkemyksesi tekoälyn käytöstä luovalla alalla

Kyselyllä selvitetään tekoälyyn liittyviä uhkia ja huolia sekä toisaalta sen luomia mahdollisuuksia luovalla alalla.

Freelancer: Vastaa ansiotutkimukseen – autat liittoa kehittämään edunvalvontaasi

Tutkimukseen osallistuneiden kesken arvotaan 200 euron arvoinen matkalahjakortti ja kolme 50 euron kirjalahjakorttia.