Freelancevalokuvaaja Sakari Piippo sai apua liitolta, kun hänen entinen työnantajansa pyrki estämään hänen kuviensa julkaisun. Kuva: Kai Widell Kuva: ”Olin töissä valtioneuvoston kansliassa. Työnantajani pyrki estämään ja kieltämään työsuhteen aikana ottamieni kuvien julkaisun. Tapauksesta kerrottiin laajasti julkisuudessa. Tätä edelsi noin puoli vuotta kestäneet neuvottelut, joiden aikana liityin Journalistiliittoon. Neuvottelut jumiutuivat, ja vasta liiton mukanaolo edisti keskusteluja. Sain liiton juristeilta lainopillisia neuvoja tilanteestani. He pystyivät selittämään tarkasti, oliko työnantajan kiellolle perusteita ja miten asiassa kannattaisi edetä. Lisäksi liiton juristi oli myös mukana neuvotteluissa vastapuolen kanssa. Oli helpottavaa, ettei neuvotteluja tarvinnut käydä yksin, vaikka vastapuolelta löytyikin aina enemmän juristeja palavereihin. Liiton juristien järkähtämätön asenne pitkittyneessä tilanteessa oli tärkeä apu, että jaksoin jatkaa neuvotteluja ja keskusteluja vastapuolen kanssa. Arjessa liiton tarjoamat seminaaritilaisuudet ja koulutusmahdollisuudet ovat tutustuttaneet alan uusiin tekijöihin.” Teksti: Manu Marttinen Lue myös, mitä Mari Mikkola, Jari Hanska, Emmi Nuorgam, Ruben Stiller ja Eveliina Salomaa kertovat suhteestaan Journalistiliittoon. Avainsanat: jäsenedut jäsenpalvelut jäsenyys kuvaajat lehtikuvaajat valokuvaajat