Kannanotot / 16.05.2017

RTTL: Ylen otettava Mäenpään selvitys vakavasti

"Yleisradion toiminnan on oltava kokonaisuudessaan riippumatonta ja journalistien vapautta ja vastuuta vaalivaa. Yleisradion on oltava niin sanotusti kansan palveluksessa ja tarvittaessa myös vaikeista asioista on kerrottava ennen muuta journalistisin perustein. Erityisen tärkeää on taata se, etteivät vallankäyttäjät pääse vaikuttamaan Yleisradion ohjelmasisältöihin." Muun muassa näin toteaa Journalistiliiton jäsenyhdistys Radio- ja televisiotoimittajien liitto (RTTL) kannanotossaan. Myös RTTL:ään kuuluva Ylen ohjelmatyöntekijät (YOT) on laatinut oman kannanottonsa hallinto-oikeuden professorin Olli Mäenpään 15.5. julkaistun Yle-selvityksen tiimoilta. YOT ilmoittaa muun muassa pitävänsä vuorovaikutteista, avointa ja keskustelevaa johtamista tavoitteena, johon Ylen johdon tulee toimissaan pyrkiä. "Journalistiseen päätöksentekoon ei YOT:n mielestä myöskään kuulu varoituksilla uhkailu", YOT:n kannanotossa todetaan. Journalisti kertoi Mäenpään selvityksestä tuoreeltaan maanantaina 15. toukokuuta. Jutussa Journalistiliiton puheenjohtaja kommentoi muun muassa Ylen uutisoinnissa korostunutta varovaisuutta. "Jos ensimmäisenä mielessä on, että on oltava varovainen ja vältettävä riskejä, sananvapautta ei voi turvata”, Aho sanoo Journalistissa.   LIITTEET: YOT: Mäenpään raportti tukee Ylen ohjelmatyöntekijöiden pyrkimyksiä RTTL:n kannanotto Mäenpään raporttiin  

Katso myös

Kaikki uutiset

Leikkaukset media-alalla rapauttavat Suomen kokonaisturvallisuutta

Journalistiliitto varoittaa Yleisradioon kaavailtujen ja muiden media-alalle kohdistuvien leikkausten vaikutuksista Suomen kokonaisturvallisuuteen ja huoltovarmuuteen.

”Modernit sodat alkavat usein informaatiovaikuttamisella. Onko Suomella varaa nakertaa omaa huoltovarmuuden infrastruktuuriaan heikentämällä median toimintaedellytyksiä”, kysyy Suomen Journalistiliiton edunvalvontajohtaja Petri Savolainen.

Journalistiliitto: KHO:n päätös on uhka sananvapaudelle

Korkeimman hallinto-oikeuden päätös, jonka mukaan työnantajan maksamat toimittajan asianajokulut ovat verotettavaa tuloa, on vaarallinen ennakkotapaus suomalaiselle journalismille.

Journalistiliitto: Gazan sota on tragedia myös journalisteille

Israelin ja terroristijärjestö Hamasin välinen sota Gazassa on tähän mennessä vaatinut ainakin 39 journalistin tai mediatyöntekijän hengen, kertoo Committee to Protect Journalist -järjestö. CPJ:n mukaan sodan ensimmäinen kuukausi oli journalisteille verisin ainakin 30 vuoteen. Esimerkiksi koko vuonna 2022 journalisteja kuoli CPJ:n mukaan 67, näistä 15 Ukrainassa. Gazan sota tekee tilastoista synkimmät vuosikausiin. ”Journalistin menehtyminen työssään […]