Pohjoismaiden journalistiliitot ilmaisevat kannanotossaan syvän huolensa uutismedian ja journalismin heikkenemisestä Islannissa. Liitot ovat koolla Islannin pääkaupunki Reykjavikissa. Suomen Journalistiliitto on mukana kokouksessa. Pohjoismaat ovat pitkään olleet maailmanlaajuisia lehdistönvapauden edelläkävijöitä. Tämä asema on rakentunut vahvalle sananvapauden suojalle sekä ymmärrykselle riippumattoman ja monimuotoisen journalistisen median keskeisestä merkityksestä demokraattisissa yhteiskunnissa. Islanti kuului vuosikymmenten ajan tämän kehityksen kärkimaihin. Nyt huoli riippumattoman journalismin toimintaedellytyksistä maassa kasvaa. Toimitukset ovat olleet taloudellisen paineen alla jo vuosien ajan samalla, kun mainostulot ovat siirtyneet globaaleille teknologiayhtiöille. Islannin pienet mediamarkkinat ovat erityisen haavoittuvaisia taloudellisille ja teknologisille muutoksille. Viimeaikainen kehitys havainnollistaa tilannetta. Tällä viikolla suljettiin lähes neljä vuosikymmentä toimineen Sýnin televisiouutistoimitus. Tämän jälkeen Islannissa on enää yksi televisiouutisia tuottava toimija, julkisen palvelun yleisradioyhtiö RÚV. Painettuja päivälehtiä on jäljellä enää yksi. Lehdistönvapautta ei voida pitää itsestäänselvyytenä edes Pohjoismaissa. Toimitukset tarvitsevat riittävät resurssit tutkia, raportoida, valvoa vallankäyttöä ja tarjota yleisölle luotettavaa tietoa. Journalismi on myös olennainen osa demokratian kestävyyttä. Aikana, jolloin disinformaatio on laajalle levinnyttä ja tekoäly kehittyy nopeasti, journalismin heikentyminen tekee yhteiskunnista alttiimpia erilaisille vaikutusyrityksille. Pohjoismaiden journalistiliitot osoittavat solidaarisuutensa Islannin journalisteille ja Islannin journalistiliitolle sen pyrkimyksissä turvata kestävät toimintaedellytykset journalismille. Kehotamme Islannin hallitusta, poliittisia päättäjiä, median omistajia, yrityksiä ja muita sidosryhmiä ryhtymään toimiin riippumattoman journalismin turvaamiseksi. Muissa Pohjoismaissa tilaustuotoista on tullut laadukkaan journalismin tärkeä perusta, ja saman perustan rakentaminen Islantiin edellyttää niin päättäjien, mediayritysten kuin yleisöjenkin tukea. Sen varmistaminen, että journalismi voi täyttää demokraattisen tehtävänsä, on yhteinen vastuumme. Avainsanat: Journalistiliitto Kansainvälinen Sananvapaus