Uutiset / 07.09.2011

Reijoa pelastettiin marssimalla

Leppoisa rock-henkinen froikkarointi Rautatientorilla muuntautui militantiksi mielenosotusmarssiksi, kun noin 400 reijonpelastajaa lähti viemään reilun journalismin pelastusrenkaita Sanomatalon ja Eduskuntatalon isännille ja emännille.

Pelastakaa Reijo -kampanjassa freelance-journalistit vastustavat muun muassa Sanomien freelancereilleen sanelemia sopimuksia, joissa kaikista tekijänoikeuksista luovutaan kertaheitolla. Kampanja on mm. kerännyt nettisivuilleen tapauksia, joissa freelance-toimittajien ja esimerkiksi kuvattavien oikeuksia on rikottu.

Mielenosoitus marssi torstaina iltapäivällä klo 16 alkaen Rautatientorilta Aleksanterinkatua ja Mannerheimintietä Sanomatalolle, jossa pelastusrenkaat ottivat vastaan Sanomien toimitusosaston edustajat, koska yhtiön johdolla ei ollut aikaa tavata melenosoittajia.

Pyydetyt tapaamiset A-lehdissä ja Allerissa eivät järjestyneet. Sen sijaan Ilta-Sanomissa ja Kauppalehdessä järjestöjen delegaatio tapasi toimituksen johtoa. Kummassakin lehdessä myös liiton luottamusmies oli paikalla.

Eduskuntatalon rappusilla viesti ja pelaastusrengas luovutettiin kansanedustaja Eila Tiaiselle (vas) ja Maria Tolppaselle (per), jotka omissa puheenvuoroissaan asettuivat täysin mielenosoittajien kannalle.

Katso Samuli Ikäheimon kuvagalleria järjestäjien sivulla

Lue YLE-uutisten juttu verkkosivuilla

Katso Maikkariuutisten juttu MTV3 katsomosta (00:12:50)

Seuraa keskustelua HS:n verkkolehden pikku-uutisesta.

Kuuntele Areenasta Radio1:n Julkinen Sana 8.9.2011

 


Katso myös

Kaikki uutiset

Lehdistön ja kustannustoimittajien uudet sopimukset: Palkat nousevat, tasa-arvoiset perhevapaat, itsensätyöllistäjien neuvottelut

Lue tarkemmin, miten lehdistön ja kustannustoimittajien palkat nousevat sopimuskaudella.

Vastaa Kopioston verkkokyselyyn ja anna oma näkemyksesi tekoälyn käytöstä luovalla alalla

Kyselyllä selvitetään tekoälyyn liittyviä uhkia ja huolia sekä toisaalta sen luomia mahdollisuuksia luovalla alalla.

Freelancer: Vastaa ansiotutkimukseen – autat liittoa kehittämään edunvalvontaasi

Tutkimukseen osallistuneiden kesken arvotaan 200 euron arvoinen matkalahjakortti ja kolme 50 euron kirjalahjakorttia.