Uutiset / 16.11.2011

Radio keksittiin uudelleen

Unesco päätti marraskuun alussa, että vuotuista Maailman radiopäivää aletaan viettää 13. helmikuuta.

"Tavoitteena on edistää yhteisöradioiden toimintaa ja nostaa esiin radion ihmiskunnalle tarjoamia moninaisia palveluja, jotka ovat jääneet vähälle huomiolle", Lourenço kertoo.

Unescon mukaan miljardi ihmistä on yhä radion ulottumattomissa.

Lourenço muistuttaa, että radiovastaanottimen hankkiminen mullistaa ihmisen elämän kertaheitolla ja usein loppuiäksi.

Unesco myöntää, että radiota on käytetty myös väärin, esimerkiksi Ruandan kansamurhan lietsonnassa. Välineen rooli on kuitenkin pääosin myönteinen, ja varsinkin katastrofitilanteissa.

Järjestö auttaa Ruotsin tuella Afrikan maaseudulla paikallisradioita tuottamaan laadukasta ohjelmaa tärkeistä asioista, kuten maataloudesta ja terveydenhoidosta.

Hankkeessa innostetaan naisia radiotyöhön ja opastetaan kuulijoita lähettämään ohjelmiin kysymyksiä tekstiviesteillä.

"Monissa kehitysmaissa radio on halvin viestin ihmisille, joilla ei ole varaa ostaa lehtiä tai hankkia televisiota", Karibian maissa työskennellyt toimittaja Jamion Knight sanoo.

Paikallisen tiedon ohella radio tarjoaa uutisia maailmalta ja mahdollistaa myös kuulijoiden osallistumisen, hän jatkaa.

Yhdysvaltain vetäytyminen Unescosta Palestiinan jäsenyyden hyväksymisen vuoksi vaikeuttaa järjestön taloutta. Aukon täyttämiseksi on perustettu hätärahasto lahjoituksia varten. Muun muassa afrikkalainen Gabon on luvannut tukea noin 1,5 miljoonaa euroa.


Katso myös

Kaikki uutiset

Lehdistön ja kustannustoimittajien uudet sopimukset: Palkat nousevat, tasa-arvoiset perhevapaat, itsensätyöllistäjien neuvottelut

Lue tarkemmin, miten lehdistön ja kustannustoimittajien palkat nousevat sopimuskaudella.

Vastaa Kopioston verkkokyselyyn ja anna oma näkemyksesi tekoälyn käytöstä luovalla alalla

Kyselyllä selvitetään tekoälyyn liittyviä uhkia ja huolia sekä toisaalta sen luomia mahdollisuuksia luovalla alalla.

Freelancer: Vastaa ansiotutkimukseen – autat liittoa kehittämään edunvalvontaasi

Tutkimukseen osallistuneiden kesken arvotaan 200 euron arvoinen matkalahjakortti ja kolme 50 euron kirjalahjakorttia.