Uusimmat

Pekka Laine. Kuva/Bild: Laura Oja.

Pekka Laine on Journalistiliiton ylpeä rivijäsen

”Ammattiliitot ovat olennainen osa sopimusyhteiskunnan toimintaa”, sanoo Ylen Pekka Laine. ”Yhteiskunta ei voi toimia niin, että jokainen ajattelee vain itseään.”

”Mitä ammattiyhdistystoimintaan tulee, kuvailisin itseäni apaattiseksi rivijäseneksi, tällaiseksi omassa maailmassaan häslääväksi tyypiksi. Mutta samaan aikaan minulla on tunne siitä, että liiton jäsenyys kuuluu asiaan. Se tunne on ollut siitä saakka, kun olen ollut työelämässä.

Olen liiton ylpeä rivijäsen. Uskon ammattiyhdistystoiminnan perusajatukseen. Ammattiliitot ovat yksinkertaisesti olennainen osa sopimusyhteiskunnan toimintaa. Yhteiskunta ei voi toimia niin, että jokainen ajattelee vain itseään.

Minulle liiton tärkein jäsenetu on Journalisti. Seuraan lehden sivuilta ammattikunnan ylpeyden- ja huolenaiheita. Se on ihan keskeinen osa ammatti-identiteettiäni.

Näen liiton muutenkin tärkeänä juuri ammatti-identiteetin kannalta. Olen unelmatyössäni, ja tämä ammattini on yhdessä toimimista. Vaikka moni meistä haluaakin esiintyä sooloartistina tai yksinäisenä sutena, jokainen on oman oppinsa joltakin toiselta saanut.

Siksi olen aina valmis neuvomaan ammatissa, jos joku sellaista tarvitsee. Niin minuakin on neuvottu. Journalistin ammatti on ikään kuin mestari-kisälli –ammatti. On tärkeää, että koemme olevamme toisiamme tukevan yhteisön jäseniä. Se on erityisen tärkeää tällaisena aikana, kun median asemaa muuten pyritään monesta suunnasta horjuttamaan.”

Pekka Laine on Ylen musiikkitoimittaja.

Juttusarjassa Journalistiliiton jäsenet kertovat työstään ja suhteestaan liittoon. Aiemmat osat luettavissa täällä.