Uutiset / 11.10.2011

Palestiinassa toimittajia vainotaan joka suunnalta, Israel pahin uhka

"Asiaan on puututtava kansainvälisesti. Suurin uhka on Israelin miehitysarmeija, jonka kontolla on 80 prosenttia lehdistönvapauden loukkauksista", Riham Abu Aita Palestiinalaisten kehityksen ja lehdistönvapauden keskuksesta (Mada) sanoo.

Hänen mukaansa journalistien henki on vaarassa Israelin toiminnan vuoksi. "Mutta myös palestiinalaisten turvallisuuskoneisto rajoittaa työtä sekä Länsirannalla että Gazassa. Fatahin ja Hamasin kiista on pahentanut tilannetta."

Kyynelkaasua ja kumiluoteja

Madan 6. lokakuuta julkistama raportti kertoo, että Israel on lisännyt kyynelkaasun ja kumiluotien käyttöä toimittajia vastaan rauhanomaisissa mielenosoituksissa, joita järjestetään viikoittain Länsirannan kylissä. Toimittajille on sattunut vakavia loukkaantumisia.

Raportin mukaan myös palestiinalaisviranomaiset vaikeuttavat toimittajien työtä ja Hamasin hallitseman Gazan asukkaita estettiin kuulemasta palestiinalaisten presidentin Mahmud Abbasin puhetta YK:n yleiskokouksessa 23. syyskuuta.

"Gazan journalistit eivät saa arvostella Hamasia, ja Länsirannalla sama pätee palestiinalaishallintoon. Sensuuri on Gazassa pahempaa, kun Länsirannalla jyllää itsesensuuri", Abu Aita sanoo.

Hän uskoo, että sovinto Fatahin ja Hamasin välillä vähentäisi merkittävästi lehdistönvapauden loukkauksia.

Gazaan pääsy vaikeutuu

Toimittajat ilman rajoja hälytti 5. lokakuuta, että Hamas rajoittaa entisestään ulkomaisten toimittajien pääsyä Gazaan. Erezin tai Rafahin kautta alueelle pyrkivien journalistien tulee anoa etukäteen lupa sisäministeriöltä ja ilmoittaa, kuka Gazassa menee heistä takuuseen alueella oleskelun ajan.

Toimittajat ilman rajoja vaati päätöksen kumoamista, koska se vaikeuttaa ammattikunnan työtä entisestään.

Israelin toiminta sai kansainvälistä huomiota elokuussa, kun al-Jazeeran Afganistanin-toimiston johtaja Samer Allawi pidätettiin hänen ollessaan lähdössä Länsirannalta sukuloimasta.

Allawi ei saanut tavata asianajajaa 12 päivään, eikä hänelle kerrottu, mistä häntä syytetään. Hän oli pidätettynä kuusi viikkoa ja pääsi vapaaksi vasta myönnettyään - väkivallan uhan alla - yhteydet Hamasiin.

Human Rights Watchin Lähi-idän johtaja Joe Stork muistuttaa, että Israel ei soveltanut Allawiin periaatetta, jonka mukaan henkilö on syytön, kunnes toisin todistetaan.

Julkisuus auttaa

Abu Aita muistuttaa, että alueella moni muu lehdistönvapauden loukkaus jää koston pelossa pimentoon.

"Jotkut toimittajat eivät halua puhua ihmisoikeusjärjestöille, koska pelkäävät uusia ongelmia", hän sanoo.

Hiljaisuuden muurin rikkominen on kuitenkin edellytys sille, että toimittajat voivat tehdä työtään pelotta, Abu Aita korostaa.

"Journalistien pitää yhdistää voimansa ja puhua enemmän kokemistaan loukkauksista. Niistä kirjoittaminen ja niiden seuraaminen auttaa heitä."

 

Palestiinalaisten kehityksen ja lehdistönvapauden keskus (Mada) http://www.madacenter.org/madaeng/

 

 


Katso myös

Kaikki uutiset

Journalistiliitto kutsuu suomalaisia mediayrityksiä keskustelemaan itsensätyöllistäjien työehdoista ja palkkioista

Keskusteluiden jälkeen liitto haluaa myös avata neuvotteluja freelancereiden vähimmäistyöehdoista.

Vastaa liiton palkkatutkimukseen – vaikuta etujesi valvontaan

Vastaaminen on tärkeää, sillä tutkimuksella saadaan tuoretta tietoa kevättalvella 2025 käytäviä työehtoneuvotteluja varten.

Manu Haapalainen Journalistin vakituiseksi toimittajaksi

Manu Haapalainen vakinaistettu Journalistin toimittajaksi. Asiasta päätti Journalistiliiton hallitus.