Naisjournalisti intialaisesta Radio Bundelkhandista haastattelee maalaisnaisia Chitawarin kylässä, Madhya Pradeshin osavaltiossa. Kuva: Stella Paul/IPS Kuva: (IPS – Julie Posetti, Jackie Harrison ja Silvio Waisbord) Naisiin kohdistuva online-väkivalta on lisääntyvässä määrin läikkymässä netistä tosielämään ja sen seuraukset voivat olla kuolettavia. Näin paljastaa marraskuussa valmistunut Oxfordin yliopiston International Center for Journalists -laitoksen ja Unescon kyselytutkimus, jossa haastateltiin 1 210 mediatyöläistä ympäri maailman. Kyselyyn vastanneista naisista 73 prosenttia sanoi kokeneensa online-häirintää, solvauksia, uhkauksia ja hyökkäyksiä. Viidennes naisista ilmoitti myös, että heihin oli kohdistettu ”offline-häirintää”, tosielämän hyökkäyksiä, joiden he uskovat olevan yhteydessä aiempaan online-väkivaltaan. Online-väkivalta on journalistien turvallisuuden uusi eturintama. Se on erityisen vaarallinen naisille. Digitaalisessa ympäristössä on tapahtunut eksponentiaalista kasvua hyökkäyksissä naisjournalisteja vastaan. Kasvua on tapahtunut varsinkin vihapuheen ja disinformaation risteyskohdassa, jossa häirinnällä, hyökkäyksillä ja solvauksilla yritetään tukkia naisten suut. Naisviha ja online-väkivalta ovat todellinen uhka naisten osallistumiselle journalismiin ja muuhun julkiseen viestintään. Kyse on sukupuolten tasa-arvotaistelusta ja ilmaisunvapauden kriisistä, joka kaikkien asianosaisten tulisi ottaa erittäin vakavasti. Vuonna 2017 Committee to Protect Journalists raportoi, että ainakin 40 prosenttia murhatuista journalisteista oli ennen murhaansa saanut uhkauksia, online ja offline. Samana vuonna kuuden viikon sisällä murhattiin kaksi tutkivaa, kriittistä naisjournalistia maapallon vastakkaisilta puolilta, molemmat työnsä vuoksi: maltalainen Daphne Caruana Galizia ja intialainen Gauri Lankesh. Kumpaankin oli ennen tapetuksi tulemistaan kohdistunut voimakas, sukupuolta korostava online-hyökkäysten aalto. Filippiiniläisamerikkalaisen Maria Ressan kokema online-väkivalta muistuttaa Caruana Galiziaan kohdistettua. Kun hyökkäykset Ressaa vastaan kiihtyivät aiemmin tänä vuonna, murhatun maltalaisen journalistin pojat ilmaisivat pelkäävänsä Ressan turvallisuuden puolesta. Saman kaavan pelätään toistuvan intialaisen Rana Ayyubin tapauksessa. Häntä on verkossa uhkailtu raiskauksella ja kuolemalla sekä levitetty valheita ja pyritty pilaamaan uskottavuutta. Viisi YK:n erikoisraportoijaa on tähän ilmeiseen kaavaan vedoten vaatinut Intian poliittisia johtajia suojelemaan Ayyubia. Korona-aika on lisännyt naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, eivätkä naisjournalistit ole poikkeus. ICFJ:n ja Columbia-yliopiston digitaalisen journalismin keskuksen aiemmin tänä vuonna tekemässä maailmanlaajuisessa pandemia-kyselyssä 16 prosenttia vastanneista naisista sanoi online-häirinnän olevan ”paljon pahempaa kuin tavallisesti”. Häirinnän lisääntyminen todennäköisesti heijastelee pandemian aikana nähtyä kaikkiin journalisteihin kohdistuvan vihamielisyyden ja väkivallan kasvua. Sitä ovat ruokkineet populistiset, autoritaariset poliitikot, jotka usein ovat myös disinformaation jakelijoita. Sosiaalinen etäisyydenpito on pakottanut journalistit turvautumaan entistä enemmän sosiaaliseen mediaan sekä tiedonhaussa että yleisövuorovaikutuksessa. Enenevässä määrin myrkylliset sosiaaliset mediat ovat naisjournalisteihin kohdistuvan viraalisen online-väkivallan tärkeimpiä mahdollistajia. Useissa tutkimuksissa on todettu, että naisjournalisteja vetäytyy uutistyöstä ja julkisista verkkokeskusteluista ja että he jopa hylkäävät journalismin kokonaan online-väkivallan vuoksi. Toisaalta on myös lukuisia naisjournalisteja, jotka taistelevat online-väkivaltaa vastaan ja kieltäytyvät vaikenemasta, vaikka äänen korottaminen tekee heistä entistä houkuttelevampia kohteita häirinnälle. Kun naisjournalistia uhataan verkossa väkivallalla, uhkaus tulisi ottaa todesta. Hänelle tulisi tarjota sekä ruumiillista turvallisuutta että henkistä tukea, eikä kehotuksia kasvattaa paksumpi nahka. Myös johtoportaan tulisi viestiä alaisilleen, että kyse on vakavista asioista, joihin tarvittaessa puututaan lainvalvonnan keinoin. Ratkaisu piilisi koko informaatioekosysteemin rakenteellisissa muutoksissa. Se vaatisi rikkaiden ja vaikutusvaltaisten someyhtiöiden vastuunottoa, niiden alustoilla kukoistavan disinformaation ja vihapuheen asianmukaista käsittelyä. Se todennäköisesti merkitsisi sitä, että yhtiöitä pidettäisiin kustantajien kaltaisina. Silloin niillä olisi velvollisuus kohentaa tosiasioiden tarkistustaan ja vihapuheen vastaisia standardejaan. Konkreettisia toimia saadaan aikaan vasta sitten, kun someyhtiöt, media, kansalaisjärjestöt, tutkimuslaitokset, poliittiset päättäjät ja oikeuslaitos tekevät yhteistyötä. Julie Posetti on Oxfordin yliopiston International Center for Journalists -laitoksen tutkimusjohtaja, Jackie Harrison on Sheffieldin yliopiston julkisen viestinnän professori ja Silvio Waisbord on George Washington -yliopiston median ja viestinnän laitoksen johtaja ja professori. (Inter Press Service) Avainsanat: häirintä Journalisti journalistit naisjournalisti Unesco väkivalta