Uutiset / 18.03.2013

MTV:n tes-neuvottelutilanne on kärjistynyt

Tänään työnantajapuolelta odotettiin uutta sopimusesitystä, mutta he ilmoittivat heti neuvottelujen alussa haluavansa odottaa Kataisen hallituksen torstaista kehysriihtä.

Aiemmin työnantaja halusi odottaa työmarkkinakeskusjärjestöjen neuvotteluja.

Kumpikaan edellämainituista ei kuitenkaan tuo ratkaisua MTV:n tes-tilanteeseen, sillä niissä neuvotellaan vuoden 2014 päätöksistä. Tes-ratkaisuksi taas edelleen neuvotellaan kymmenen kuukauden sopimusta, joka päättyy vuoden 2013 lopussa. 

Journalistiliiton ja MTV:n ohjelmatyöntekijöiden (MOT) neuvottelukunta ilmoitti, että neuvottelutulokseen on päästävä maanantaihin 25. maaliskuuta klo 16.00 mennessä.

MOT:n kevätkokous päättää mahdollisista jatkotoimista samana iltana.

Journalistiliiton hallitus kokoontuu ylimääräiseen kokoukseen tiistaina 26. maaliskuuta.


Katso myös

Kaikki uutiset

Riippumaton media ajettu ahtaalle Turkissa

Ruotsalainen toimittaja Joakim Medin pidätettiin terrorismiepäilyjen nojalla. Hän vietti 51 päivää turkkilaisessa vankilassa ja sai yhdeksän kuukauden ehdollisen vankeustuomion. Hän pääsi palaamaan Ruotsiin toukokuun puolivälissä.

Liiton neuvottelema sopimus nostaa palkkoja Yleisradiossa sekä elokuva- ja tv-tuotannoissa

Journalistiliiton neuvottelemat palkankorotukset tulevat kesäkuun alussa Yleisradiossa sekä elokuva- ja tv-tuotannoissa.

Helatorstaina palvelumme suljettu

Helatorstaita vietetään 29. toukokuuta. Silloin liiton lakineuvonta ja jäsenpalvelu ovat suljettuna. Helatorstain aattona 28.5. ja perjantaina 30.5. palvelemme jäseniämme normaalisti.