Uutiset / 06.11.2012

MTV irtisanoo 34

MTV Oy irtisanoo 34 työntekijää ja vähentää henkilöstöä muilla järjestelyillä lisäksi 30 henkilötyövuodella, kertoi toimitusjohtaja Heikki Rotko maanantaina MTV:n yt-neuvottelujen päätyttyä. Ohjelmatyöntekijöitä irtisanotaan viisi.

MTV:n ohjelmatyöntekijöitä koskien neuvottelut päättyivät erimielisinä. ”Emme hyväksy jäseniimme kohdistuneita irtisanomisia”, totesivat MOT ry:n neuvottelijat Leea Ollikainen, Reijo Nykänen ja Kari Pyrhönen.

”Katsomme että työnantaja ei pystynyt perustelemaan työn ja tuotannon loppumista niin, että irtisanomisperusteet olisivat todellisia.”

Alun perin vähennystarpeeksi ilmoitettiin noin 80 henkilötyövuotta. Neuvottelujen aikana kyettiin irtisanottavien määrää pienentämään selvästi.  ”Neuvotteluja käytiin pääosin asiallisessa ilmapiirissä, asioista oikeasti neuvotellen”, sanovat MOT:n neuvottelijat.

”Viiden jäsenemme työ loppui tänään maanantaina 5.11.2012 suoralla irtisanomisella. Jätimme näistä kaikista yt-pöytäkirjoihin eriävän mielipiteen.  Työnantaja perusteli vähennystarpeita epämääräisesti lähinnä ’työn uudelleenorganisoinnilla lähitulevaisuudessa’.  Lisäksi irtisanomiseen päädyttiin vielä senkin jälkeen, kun vähentymistavoite oli saavutettu vapaaehtoisilla eropaketeilla. Irtisanomisten käsitteleminen jatkuu tarpeen tullen, irtisanottujen tahdon mukaisesti”, sanovat MOT:n neuvottelijat.

”Lisäksi 16 jäsenemme työsuhde päättyy erilaisilla eläke- tai muilla eropaketeilla. Kahdeksan jäsentämme joutui jättämään MTV:n liikkeenluovutuksen sekä alihankintaan siirtämisen seurauksena.”

YT-neuvottelujen ulkopuolella on edelleen auki, miten ulkostettu käännöstoiminta järjestetään. Kuukauden sisällä liikkeenluovutuksesta BTI Internationaliin irtisanoutui 98 av-kääntäjää.

 

Katso MOT:n neuvottelijoiden tiedote MOT:n verkkosivuilla


Katso myös

Kaikki uutiset

Lehdistön ja kustannustoimittajien uudet sopimukset: Palkat nousevat, tasa-arvoiset perhevapaat, itsensätyöllistäjien neuvottelut

Lue tarkemmin, miten lehdistön ja kustannustoimittajien palkat nousevat sopimuskaudella.

Vastaa Kopioston verkkokyselyyn ja anna oma näkemyksesi tekoälyn käytöstä luovalla alalla

Kyselyllä selvitetään tekoälyyn liittyviä uhkia ja huolia sekä toisaalta sen luomia mahdollisuuksia luovalla alalla.

Freelancer: Vastaa ansiotutkimukseen – autat liittoa kehittämään edunvalvontaasi

Tutkimukseen osallistuneiden kesken arvotaan 200 euron arvoinen matkalahjakortti ja kolme 50 euron kirjalahjakorttia.