Kannanotot / 20.04.2017

Mediajärjestöt vetoavat digijulkaisujen alv:n alentamisen puolesta

Media-alan tekijöitä ja kustantajia edustavat järjestöt vetoavat yhdessä hallitukseen sähköisten julkaisujen arvonlisäveron alentamiseksi EU-komission esittämällä tavalla. Järjestöt pitävät tärkeänä, että vaalikauden puolivälitarkastelussa varaudutaan digijulkaisujen alennetun verokannan käyttöönottoon heti kun se tulee unionissa mahdolliseksi. Medialiiton arvion mukaan digitaalisten lehtien tilausten ja kirjojen alv:n laskeminen 24 prosentista 10 prosenttiin vähentää valtion verotuloja vuonna 2018 alle 10 miljoonaa euroa. Samalla digitaalisen markkinan kasvu kuitenkin vauhdittuu, mikä parantaa verokertymää ja työllisyysvaikutuksia etenkin pitkällä aikavälillä. ”Kirjojen ja lehtien alennettu arvonlisäverokanta kohdentaa yhteiskunnan tuen suoraan lukijalle ja suoraan niihin julkaisutuotteisiin, joista lukija on valmis maksamaan, niin painetussa kuin sähköisessäkin muodossa. Verotus toimii yhteiskunnan välineenä huolehtia monipuolisen lukemisen, ammattimaisen mediasisällön luomisen ja vastuullisen sananvapauden käytön edellytyksistä”, liitot perustelevat. Vetoomuksen ovat allekirjoittaneet Aikakauslehtien liitto, Kopiosto, Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti, Medialiitto, Sanasto, Sanomalehtien Liitto, Suomen Journalistiliitto, Suomen Kirjailijaliitto, Suomen Kustannusyhdistys, Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto, Suomen Musiikkikustantajat ja Suomen tietokirjailijat. Liite: järjestöjen yhteinen vetoomus.  

Katso myös

Kaikki uutiset

Journalistiliitto: KHO:n päätös on uhka sananvapaudelle

Korkeimman hallinto-oikeuden päätös, jonka mukaan työnantajan maksamat toimittajan asianajokulut ovat verotettavaa tuloa, on vaarallinen ennakkotapaus suomalaiselle journalismille.

Journalistiliitto: Gazan sota on tragedia myös journalisteille

Israelin ja terroristijärjestö Hamasin välinen sota Gazassa on tähän mennessä vaatinut ainakin 39 journalistin tai mediatyöntekijän hengen, kertoo Committee to Protect Journalist -järjestö. CPJ:n mukaan sodan ensimmäinen kuukausi oli journalisteille verisin ainakin 30 vuoteen. Esimerkiksi koko vuonna 2022 journalisteja kuoli CPJ:n mukaan 67, näistä 15 Ukrainassa. Gazan sota tekee tilastoista synkimmät vuosikausiin. ”Journalistin menehtyminen työssään […]

Av-alan toimintaedellytykset on turvattava – eduskunnan on syytä palauttaa av-kannustin budjettiin

Suomi voi olla ylpeä vahvasta ja kehittyvästä av-alastaan, jonka kokonaisarvo on noin 1,6 miljardia euroa. Kansainvälisesti arvostettu Sisu-elokuva ja animaatiosarja Muumilaakso ovat hyviä esimerkkejä huipputason tuotannoista, jotka kiinnostavat ulkomailla ja jotka ovat olleet Suomelle samalla investointeja. Vahvasti kansainvälinen ja kasvava av-ala paitsi työllistää alan tekijöitä myös luo suoria positiivisia vaikutuksia alihankintapalveluita tarjoavaan kenttään, majoitus- ja […]