Uutiset / 06.04.2020

Luova ala vaatii parannuksia tekijöiden ja esittävien taiteilijoiden asemaan

Luovan alan tekijöitä edustava Tekijäfoorumi vaatii nykyistä voimakkaampia toimia tekijöiden ja esittävien taiteilijoiden aseman parantamiseksi. Foorumi on huolissaan siitä, että parhaillaan Suomessa käyttöönottovaiheessa oleva EU:n tekijänoikeusdirektiivi ei tuo kaivattua parannusta. Tekijöiden suojaksi tarkoitetut toimenpiteet uhkaavat vesittyvän suomalaiseen lainsäädäntöön vietynä. Tekijäfoorumin mukaan opetus- ja kulttuuriministeriön johdolla käydyissä keskusteluissa on käynyt selväksi, että EU-direktiivin soveltamisessa Suomen lainsäädäntöön on näkemyseroja luovan alan tekijöiden ja sisältöjä käyttävien toimijoiden, esimerkiksi mediayhtiöiden välillä. Direktiivin toteutus Suomessa ei vastaa sitä, mitä direktiivi vaatisi. Foorumi vaatii tilanteen ratkaisemiseksi poliittista tahtoa. Direktiiviä ei pidä soveltaa suomalaiseen lainsäädäntöön niin, että tekijöiden suojaksi säädetyt asiat vesittyvät, kuten nyt on käymässä. Tavoitteena pitää olla kotimainen laki, joka parantaa konkreettisesti tekijöiden ja esittävien taiteilijoiden asemaa. Journalistiliitto on Tekijäfoorumin jäsenjärjestö. Lisätietoja Tekijäfoorumista. Eduskunnan julkaisema tietopaketti direktiivistä: https://www.eduskunta.fi/FI/tiedotteet/Sivut/tietopaketti-tekijanoikeusdirektiivin-dms-direktiivin-toimeenpanosta.aspx EU-direktiivi tekijänoikeudesta: https://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/?uri=CELEX:32019L0790

Katso myös

Kaikki uutiset

Lehdistön ja kustannustoimittajien uudet sopimukset: Palkat nousevat, tasa-arvoiset perhevapaat, itsensätyöllistäjien neuvottelut

Lue tarkemmin, miten lehdistön ja kustannustoimittajien palkat nousevat sopimuskaudella.

Vastaa Kopioston verkkokyselyyn ja anna oma näkemyksesi tekoälyn käytöstä luovalla alalla

Kyselyllä selvitetään tekoälyyn liittyviä uhkia ja huolia sekä toisaalta sen luomia mahdollisuuksia luovalla alalla.

Freelancer: Vastaa ansiotutkimukseen – autat liittoa kehittämään edunvalvontaasi

Tutkimukseen osallistuneiden kesken arvotaan 200 euron arvoinen matkalahjakortti ja kolme 50 euron kirjalahjakorttia.