Uutiset / 04.03.2025

Lotto, MTV:n uutiset, Putous ja Emma-gaala edelleen uhattuna lauantaina: Työnantajapuoli hylkäsi työntekijöiden jaksamista parantavan ehdotuksen

Elokuva- ja televisiotuotantoalaa uhkaa edelleen lakko ensi lauantaina 8. maaliskuuta. Näin Loton, MTV:n uutisten, Putouksen ja Emma-gaalan suorat lähetykset ovat edelleen uhattuna lauantaina. Samoin alalla jo oleva ylityö- ja venymiskielto jatkuu.

Palvelualojen työnantajien Palta on hylännyt valtakunnansovittelijan eilen antaman sovintoehdotuksen. Journalistiliitto sekä Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto Teme olisivat hyväksyneet sovintoesityksen, joka olisi tuonut alalle työkaluja työntekijöiden jaksamisen parantamiseen sekä palkkaratkaisun.

”Pidämme työnantajapuolen päätöstä pöyristyttävänä”, sanoo Journalistiliiton edunvalvontajohtaja Petri Savolainen. ”Sovittelijan ehdotus olisi ollut mielestämme hyvä, se mahdollistaisi tv-ohjelmia ja elokuvia tekeville työntekijöille inhimillisemmät työolot.”

Journalistiliitto ja Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto Teme ovat neuvotelleet alan työehdoista ja palkoista Palvelualojen työnantajien Paltan kanssa 13. joulukuuta lähtien.

Kysymyksiä ja vastauksia elokuva- ja televisiotuotantoalan lakosta sekä ylityö- ja venymiskiellosta.


Katso myös

Kaikki uutiset

Liiton neuvottelemat sopimukset nostivat palkkoja – keskiansio on kaikilla sopimusaloilla nyt yli 4000 euroa

Viime keväänä tehdyn tutkimuksen mukaan liiton jäsenistön keskimääräinen kokonaisansio on noussut edellisestä, kahden vuoden takaisesta tutkimuksesta 3,8 prosenttia. Koko alan kokonaisansion keskiarvo on noussut 165 euroa. Ansiotaso on kasvanut tasaisesti vuosien aikana.

Uudet palkkiosuositukset on julkaistu

Suositushinta päivän työstä lehdistön toimittajalle on 600 euroa, valo- ja videokuvaajalle 930 euroa ja graafiselle suunnittelijalle 953 euroa. Hinnat kattavat kertajulkaisuoikeuden lehdessä ja lehden verkkosivuilla. Kustannustoimittajan päivän työstä suositushinta on 570 euroa. Hintoihin lisätään tarvittaessa arvonlisävero.

Liitto ja mediatalot sopivat jälleen kesätyöhaun ajankohdasta 

Journalistiliitto suosittaa, että mediatalot ja toimitukset aloittavat kesätyöhaun ensi kesälle loppiaisen jälkeen. Ensimmäinen päivä, jolloin hakijat voivat jättää hakemuksensa on suosituksen mukaan 7.1.2027. Suositus koskee julkista ja avointa kesätyöntekijähakua, ei siis esimerkiksi ennalta tuttujen tekijöiden palkkaamista.