Uutiset / 16.08.2012

Liitto: Sanoman lehtien uusi yt on ylireagointia

 

 

Sanoma News ilmoitti aloittavansa yt-neuvottelut säästöjen saavuttamiseksi Sanoma Lehtimediassa ja lakkauttavansa Keltaisen Pörssin painetun version. Lehtimedian toimitusjohtaja Jarmo Koskinen perustelee toimia etenkin eduskunnan hyväksymän Yle-veron ja lehtitilauksiin jo sovellettavan arvonlisäveron vaikutuksilla.

”On hyvin erikoinen reaktio vastata Yleisradiolle maakuntien lehtien kilpailijana viemällä näiltä lehdiltä resursseja.  Sitä paitsi eihän kukaan voi tietää, mikä on Yleisradion rahoitusratkaisun todellinen vaikutus lehtien talouteen, kun veroakaan ei vielä kanneta. Arvonlisäveron vaikutuksesta tilaustuottoihin ovat monet viestintäyritysten johtajat itse sanoneet, että johtopäätösten teko on yhä ennenaikaista”, edunvalvontajohtaja Petri Savolainen kommentoi.

”Toimitusten työpaikkojen jatkuva alasajo on hyvin lyhytnäköistä kustannuspolitiikkaa. Kun laatu väistämättä kärsii tässä menossa, syntyy kierre, jossa lehtien tilaajakannan säilyttäminen käy entistä vaikeammaksi ja jäljelle jäävien työntekijöiden asema yhä tukalammaksi.”

Savolaisen mukaan Journalistiliitto asettaa näissä kuten myös Sanoman johdon mainitsemissa, todennäköisesti tulossa olevissa muissa yt-neuvotteluissa kovan kovaa vastaan jäsentensä puolesta.

Sanoma Lehtimedia julkaisee Etelä-Saimaata, Kouvolan Sanomia, Kymen Sanomia, Uutisvuoksea ja eräitä kaupunkilehti Vartin kaakkoissuomalaisia painoksia.

 

 


Katso myös

Kaikki uutiset

Riippumaton media ajettu ahtaalle Turkissa

Ruotsalainen toimittaja Joakim Medin pidätettiin terrorismiepäilyjen nojalla. Hän vietti 51 päivää turkkilaisessa vankilassa ja sai yhdeksän kuukauden ehdollisen vankeustuomion. Hän pääsi palaamaan Ruotsiin toukokuun puolivälissä.

Liiton neuvottelema sopimus nostaa palkkoja Yleisradiossa sekä elokuva- ja tv-tuotannoissa

Journalistiliiton neuvottelemat palkankorotukset tulevat kesäkuun alussa Yleisradiossa sekä elokuva- ja tv-tuotannoissa.

Helatorstaina palvelumme suljettu

Helatorstaita vietetään 29. toukokuuta. Silloin liiton lakineuvonta ja jäsenpalvelu ovat suljettuna. Helatorstain aattona 28.5. ja perjantaina 30.5. palvelemme jäseniämme normaalisti.