Uutiset / 09.10.2023

Liitto kysyy jäseniltä lyhennetyn työajan tarvetta

Journalistiliitto selvittää millainen kannatus ja tarve jäsenillä on saada tehdä lyhennettyä työaikaa tai saada pidempiaikaista palkatonta vapaata. Liitto on lähettänyt kyselyn vakituisessa kokoaikaisessa työsuhteessa työskenteleville. Kysely on tullut sähköpostiin ja siihen voi vastata 30.10. asti. Nykyisin työntekijä voi halutessaan tehdä lyhennettyä työaikaa vain osittaisen hoitovapaan perusteella. Työntekijä voi pitää vanhempainvapaata, opintovapaata ja vuorotteluvapaata, mutta ei muita pidempiä vapaita. Tällaisista palkattomista vapaista pitää erikseen sopia työnantajan kanssa. Virkasuhteissa on mahdollisuus palkattomaan virkavapaaseen. “Elämäntilanteet vaihtelevat ja työntekijällä saattaa olla tarve saada tehdä lyhyempää työaikaa tai saada pidempiaikaista taukoa työstä. Syynä voi olla vaikka oma jaksaminen tai halu kokeilla toisenlaisia työtehtäviä. Työaikalain mukaan työnantajan on pyynnöstä pyrittävä järjestämään mahdollisuus tehdä lyhennettyä työaikaa sosiaalisista tai terveydellisistä syistä, mutta laki ei kuitenkaan velvoita tähän”, avaa kyselyä Journalistiliiton juristi Tuomas Aalto. Kyselyllä haetaan taustatietoa siitä, pitäisikö kokoaikaisella työntekijällä olla oikeus tehdä lyhyempää työaikaa omiin henkilökohtaisiin syihin perustuen. Samalla selvitetään, onko tilausta virkavapaan tapaiselle oikeudelle saada palkatonta vapaata. Kun kyselyn tulokset valmistuvat, niistä kerrotaan liiton viestinnässä.

Katso myös

Kaikki uutiset

Lehdistön ja kustannustoimittajien uudet sopimukset: Palkat nousevat, tasa-arvoiset perhevapaat, itsensätyöllistäjien neuvottelut

Lue tarkemmin, miten lehdistön ja kustannustoimittajien palkat nousevat sopimuskaudella.

Vastaa Kopioston verkkokyselyyn ja anna oma näkemyksesi tekoälyn käytöstä luovalla alalla

Kyselyllä selvitetään tekoälyyn liittyviä uhkia ja huolia sekä toisaalta sen luomia mahdollisuuksia luovalla alalla.

Freelancer: Vastaa ansiotutkimukseen – autat liittoa kehittämään edunvalvontaasi

Tutkimukseen osallistuneiden kesken arvotaan 200 euron arvoinen matkalahjakortti ja kolme 50 euron kirjalahjakorttia.