Lehdistönvapaus heikkenee

Listan kärjessä on yhä Suomi, kakkosena Norja ja kolmosena Tanska. Perää pitää Eritrea, jonka edellä ovat Turkmenistan ja Pohjois-Korea.

Yhdysvaltain RSF:n johtaja Delphine Halgand nostaa listalta Kiinan, ”maailman suurimpana journalistivankilana” ja Azerbaidžanin, joka ”on onnistunut hävittämään lähes kaikki jäljet moniarvoisuudesta”.

Indeksiä on julkaistu vuodesta 2002. Halgand muistuttaa, ettei se varsinaisesti mittaa tiedonvälityksen laatua.

Halgandin mukaan lehdistönvapauden mittaaminen ei ole sama asia vaikkapa Sudanissa ja Italiassa. ”Siksi käytämme seitsemää kriteeriä, jotka ovat moniarvoisuus, median riippumattomuus, itsesensuuri, lailliset puitteet, läpinäkyvyys, infrastruktuuri ja tiedonvälitykseen kohdistuvat väärinkäytökset.”

Helppoja ja vaikeita tapauksia

London School of Economicsin viestinnän professori Charlie Beckett sanoo, että lehdistönvapauden arviointi on samaan aikaan yksinkertaista ja monimutkaista.

Hänen mukaansa tapaukset, joissa toimittajia vangitaan tai pahoinpidellään, ovat selviä. ”Mutta sitten on hienovaraisempia asioita, kuten disinformaatio. Ne huolestuttavat toimittajaa, mutta eivät vaaranna hänen henkeään.”

”Nykymaailmassa on saatavilla dataa paljon aiempaa enemmän. Mutta milloin voimme luottaa dataan ja sen lähteeseen, ja miten me sen ymmärrämme, siihen vaikuttaa monta tekijää”, Beckett pohtii.

Hänen mukaansa kyse ei ole enää vain sensuurista, laeista tai edes fyysisestä väkivallasta. Vaikuttava tekijä voi olla ”hyytävä ilmapiiri”. ”Kun yksi toimittaja tapetaan, jäljellä olevat 99 taipuvat tekemään, mitä käsketään.”

Silloinkaan, kun jotain julkaistaan mediassa, emme voi tietää, missä olosuhteissa se tapahtuu: uhkaillaanko, lahjotaanko tai painostetaanko toimittajia, Beckett jatkaa.

Hän muistuttaa, että lehdistövapaudessa ei ole mieltä, jos ihmiset eivät voi jakaa tietoa vapaasti.