Uutiset / 09.01.2014

Lehdistön sopimuskauden tes-korotuksista neuvotellaan taas

Viime kevään tes-ratkaisussa todettiin, että koko sopimuskauden korotus määräytyy syksyn 2013 työmarkkinakierroksen yleisen linjan mukaan ja kesäkuussa maksettu 0,7% korotus otetaan tässä huomioon. SJL ja VKL ovat neuvotelleet tammikuussa asiasta työehtosopimuksen mukaisesti. Yleisen linjan määrittelyssä on todettu viime syksynä syntynyt työllisyys- ja kasvusopimus. Sen soveltamisen yksityiskohdista ns. yleisenä linjana lehdistön osalta ei kuitenkaan ole vielä päästy kokonaan yhteisymärrykseen.

Liitot tapaavat valtakunnansovittelija Esa Lonkan maanantaina 13.1.2014. Sopimuksen mukaisesti asian ratkaisee sovittelija, mikäli yhteisymmärrystä ei muutoin saavuteta.

 


Katso myös

Kaikki uutiset

Jäsen- ja lakineuvonnassa poikkeuksia juhlapyhien aikaan

Jäsenasiapalvelu ja lakineuvonta on suljettuna joulun ja uudenvuoden pyhinä sekä loppiaisena.

Journalistiliiton tes-kierros käynnistyy: Sopimukset 6000 jäsenelle vappuun mennessä

Journalistiliiton työehtosopimusten neuvottelukierros on alkamassa. Tällä kertaa kierros kestää puolisen vuotta. Ensimmäiset neuvottelut aloitetaan ennen joulua, viimeiset sopimukset umpeutuvat vapuksi.

Journalistinaisen palkkapäivä on 13.12. – tasa-arvoon kaksi viikkoa

Naisten palkkapäivä on laskennallinen päivä, jonka jälkeen naiset työskentelevät loppuvuoden palkatta, kun miehillä palkka juoksee vuoden loppuun asti.