Uutiset / 23.11.2011

Kustannustoimittajen sopimus raamin mukaan

Lähes 500 kustannustoimittajan palkkoja koskeva neuvottelutulos syntyi Viestinnän Keskusliiton kanssa tiistaina 22. marraskuuta. Sopimukseksi se hyväksyttiin sekä työnantajapuolella että Journalistiliiton hallituksessa torstaina 24. marraskuuta.

Ensimmäinen 1,6 prosentin palkankorotus maksetaan takautuvasti 1. lokakuuta 2011 alkaen. Lisäksi yrityksissä jaetaan paikallisestiyrityserä, jonka suuruus on 0,9 prosenttia sikäli kun osapuolet löytävät yhdessä ratkaisun sen kohdentamisesta. Jos sopua ei saavuteta, maksetaan kaikille 0,6 prosentin yleiskorotus.

Erää voi kohdentaa esimerkiksi palkkaerojen tasaamiseen, uusien työskentelytapojen omaksumista tukemaan tai palkitsemaan sellaisia kustannustoimittajia, jotka työskentelevät kuormittavissa muutostilanteissa kuten ruuhkahuippuina, toistuvissa sijaisuuksissa ja vaihtuvissa työtehtävissä.

Kaikki korotukset maksetaan takautuvasti lokakuun alusta lukien.

Marraskuussa 2012 henkilökohtaisia palkkoja nostetaan 1,2 prosentilla. Tämän lisäksi neuvotellaan 0,8 prosentin yrityserästä. Jos sopua ei synny, maksetaan kaikille 0,6 prosentin yleiskorotus.

Sopimus mahdollistaa myös sen, että sopimuskauden erät yhdistetään. Jos näin paikallisesti sovitaan, neuvottelut käydään keväällä 2012.

Lisäksi tammikuussa 2012 maksetaan kaikille 150 euron kertaluontoinen palkanlisä.

Sopimus sisältää myös joitakin pieniä tekstiparannuksia työehtosopimuksen tekstikirjauksiin. 

Mikäli työmarkkinoiden raamisopimus kaatuu, noudatetaan palkankorotusten osalta ensimmäisen sopimusvuoden ratkaisua. Tällöin kuitenkin tammikuun kertaerä jää saamatta.

Sopimuskausi ulottuu lokakuun 2013 loppuun. 



Katso myös

Kaikki uutiset

Lehdistön ja kustannustoimittajien uudet sopimukset: Palkat nousevat, tasa-arvoiset perhevapaat, itsensätyöllistäjien neuvottelut

Lue tarkemmin, miten lehdistön ja kustannustoimittajien palkat nousevat sopimuskaudella.

Vastaa Kopioston verkkokyselyyn ja anna oma näkemyksesi tekoälyn käytöstä luovalla alalla

Kyselyllä selvitetään tekoälyyn liittyviä uhkia ja huolia sekä toisaalta sen luomia mahdollisuuksia luovalla alalla.

Freelancer: Vastaa ansiotutkimukseen – autat liittoa kehittämään edunvalvontaasi

Tutkimukseen osallistuneiden kesken arvotaan 200 euron arvoinen matkalahjakortti ja kolme 50 euron kirjalahjakorttia.