Uutiset / 14.06.2010

Kritiikkiportti täytti jo kaksi vuotta

Kritiikkiportti juhli 11.6.2010 kaksivuotissyntymäpäiväänsä. Hanke uhkaa kuitenkin päättyä ensi vuonna.

Kritiikkiportti on tarjonnut kritiikkipalveluaan tänään tasan kaksi vuotta. Portaalista löytyy jo reilut 17 000 kritiikkiä. Mukana on 34 suomalaista sanoma- ja taiteen erikoislehteä.

Kritiikkiportti, www.kritiikkiportti.fi, on verkkosivusto, jolle linkitetään suomalaisten sanomalehtien ja kulttuurilehtien verkkosivuilla julkaistuja taidekritiikkejä. Sivusto on kaikille avoin ja maksuton.

Suomen Kulttuurirahaston Kritiikkiportille osoittama kolmivuotinen rahoitus päättyy ensi kesänä. Kritiikkiportin päätoimittaja Siskotuulikki Toijonen toivoo hankkeelle jatkotukea:

- Olisi ensiarvoisen tärkeää, että laajenevalle, kritiikin arvoa ja asemaa korostavalle hankkeelle löytyisi rahoittaja ja yhteistyökumppaneita tulevaisuudessakin. Kulttuurijournalismin ja taiteen kritiikki taistelee asemastaan muuntuvassa ja yhä viihteellisemmäksi käyvässä mediassa. Sehän olisi miltei kulttuuriskandaali, jos vakiintuneen kävijäkuntansa löytäneen sivuston portit jouduttaisiin sulkemaan.

Päätoimittaja Toijonen korostaa Kritiikkiportin merkitystä mediakentällä:

- Lehtien kulttuurisivuja lakkautetaan tai fuusioidaan viihteellisimpiin ja ”lukijaystävällisimpiin” sivustoihin nykyisessä lehtien ansaintalogiikkaan perustuvassa ”formaattiajattelussa”. Taiteen kritiikki pitää erottaa puffaamisesta ja taiteen markkinoinnista. Kritiikkiportilla on tärkeä tehtävä asiantuntevan ja analyyttisen kritiikin foorumina ja avoimena kenttänä kritiikin moniäänisyydelle. Sen toivotaan tavoittavan yhä enemmän lukijoita.

Kritiikkiportissa julkaistaan kerran viikossa pääkirjoitus. Lisäksi sivusto tarjoaa areenan keskustelulle taiteesta ja taiteen kritiikistä, ja helpottaa taidekentän tuoreiden tapahtumien seuraamista.

Kritiikkiporttia ylläpitää Suomen arvostelijain liitto SARV Suomen Kulttuurirahaston SKR:n tuella. Sivustoa hallinnoi ohjausryhmä, jossa on edustajat SARVista, SKR:sta ja lehdistä.

www.kritiikkiportti.fi


Katso myös

Kaikki uutiset

Riippumaton media ajettu ahtaalle Turkissa

Ruotsalainen toimittaja Joakim Medin pidätettiin terrorismiepäilyjen nojalla. Hän vietti 51 päivää turkkilaisessa vankilassa ja sai yhdeksän kuukauden ehdollisen vankeustuomion. Hän pääsi palaamaan Ruotsiin toukokuun puolivälissä.

Liiton neuvottelema sopimus nostaa palkkoja Yleisradiossa sekä elokuva- ja tv-tuotannoissa

Journalistiliiton neuvottelemat palkankorotukset tulevat kesäkuun alussa Yleisradiossa sekä elokuva- ja tv-tuotannoissa.

Helatorstaina palvelumme suljettu

Helatorstaita vietetään 29. toukokuuta. Silloin liiton lakineuvonta ja jäsenpalvelu ovat suljettuna. Helatorstain aattona 28.5. ja perjantaina 30.5. palvelemme jäseniämme normaalisti.