Uutiset / 01.02.2011

Korhosen voitto sinetöitiin

Johanna Korhonen on lopullisesti voittanut oikeusjuttunsa Alma Mediaa vastaan. Korhonen sai syksyllä 2008 potkut Lapin Kansan päätoimittajan paikalta jo ennen työsuhteen alkamista.

Korhonen saa työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä 40 800 euroa, irtisanomisajan palkkana 34 600 euroa ja yhdenvertaisuuslain mukaisena hyvityksenä 5 000 euroa. Lisäksi Pohjois-Suomen Median on maksettava Journalistiliitolle Korhosen oikeudenkäyntikulut.

Alma Median johto purki Korhosen työsuhteen syksyllä 2008. Korhosen mukaan potkujen syynä oli se, että hänen puolisonsa on nainen. Alma Media oli perustellut työsuhteen päättämistä muun muassa Korhosen epärehellisellä ja vilpillisellä toiminnalla.

Helsingin käräjäoikeus oli aikaisemmin katsonut, että luottamuspula oli riittävä peruste päätoimittajatason työntekijän erottamiseen. Tuomion mukaan Korhonen oli kertonut etuajassa nimityksestään, jättänyt kertomatta työnantajalleen puolisonsa poliittisesta aktiivisuudesta sekä tiedottanut julkisuuteen luottamuksellisista sovintoneuvotteluista. Korhosta ei siis käräjäoikeuden mukaan syrjitty.

Hovioikeus katsoi, että Korhonen oli menetellyt käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevin tavoin, mutta hänen rikkeitään ei voida pitää niin vakavina, että työnantajalla olisi ollut oikeus työsopimuksen purkamiseen.

Hovioikeus katsoi edelleen, että Korhosen naispuolisen puolison sukupuolen selviämisellä työnantajalle on ollut olennainen osuus työsopimuksen purkamiseen. Korhonen on siten tullut syrjityksi.


Katso myös

Kaikki uutiset

Liitto etsii talouden tasapainottamiseksi uusia keinoja – jäsenten edunvalvonta jatkossakin tärkein painopiste

Journalistiliitto aikoo tasapainottaa talouttaan sekä toimintaa uudistamalla että kuluja karsimalla. Tavoitteena on, että liiton varsinaisen toiminnan tappiot pysyvät myös tulevina vuosina tasolla, jonka sijoitustoiminnan tuotot kattavat. Päätöksiä liiton taloudesta valtuusto tekee 21.–22. toukokuuta pidettävässä kokouksessaan.

Vastaa liiton palkkatutkimukseen – vaikuta etujesi valvontaan

Palkkatutkimus koskee työsuhteessa tehtävää kuukausipalkkaista työtä. Kysely lähetetään noin 6 000 liiton jäsenelle jäsenrekisterissä olevan työsuhdetiedon mukaan. Uutena aiheena tutkimuksessa kysytään jäsenten kokemasta seksuaalisesta häirinnästä.

Liitto hyväksyi ostotarjouksen Saariselän lomapaikasta – jo tehdyt lomavaraukset pysyvät voimassa

Saariselän lomapaikkoihin ei voi enää tehdä uusia varauksia. Lomailla voi yhä Vierumäellä ja yhdistysten omissa lomapaikoissa.