Uutiset / 07.04.2020

Journalistiliitto: Tiedonsaanti turvattava pikavauhdilla – Suomi ei saa pudota Pohjoismaiden kelkasta

Ruotsi ja Tanska tukevat mediaa koronakriisissä kymmenillä miljoonilla euroilla. Näin ne varmistavat, että media pysyy toimintakykyisenä ja kansalaiset saavat luotettavaa tietoa tilanteessa, jossa median ilmoitustulot ovat romahtaneet. Suomi ei vielä ole ilmoittanut minkäänlaisesta tuesta. Mediatalot ovat aloittaneet journalistien laajat lomautukset. Tämä vaarantaa ihmisten tiedonsaannin tilanteessa, jossa tiedontarve on suurempi kuin vuosikymmeniin. ”Tilanne on hälyttävä. Oikean tiedon levittäminen on elintärkeää koronan voittamiseksi, mutta tiedonkulku on uhattuna median talouden ajauduttua suuriin vaikeuksiin”, sanoo Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho. ”Oikean tiedon saaminen on kansalaisoikeus ja turvallisuuteen vaikuttava asia.” Ruotsissa päätettiin viime viikolla 20 miljoonan euron (200 miljoonaa kruunua) suuruisesta uudesta kriisituesta medialle. Maa perusteli rahoitusta kansalaisten kasvaneella tiedon tarpeella. Tanskassa median lisätuki on 24 miljoonaa euroa. Siellä perusteluna on, että mediat ovat demokratian kulmakivi, ja että kriittinen media, joka tuottaa uskottavaa tietoa, on elintärkeä. ”Ruotsissa ja Tanskassa ymmärretään, miten valtavan suuri rooli medialla on erityisesti tällaisissa kriisitilanteissa,” Hanne Aho sanoo. Journalistiliitto vaatii, että median tuesta tehdään pikaisia päätöksiä. Vaihtoehtoja on useita. Valtio voisi maksaa mediataloille esimerkiksi suoraa palkkatukea tai kompensoida jakelukustannuksia. ”Samalla on huolehdittava, että tuki kohdistuu sisältöjen tekemiseen, eikä esimerkiksi osinkojen maksamiseen.” ”Nyt on autettava. Suomalaisilla on yhtäläinen oikeus tietoon kuin muiden Pohjoismaiden kansalaisilla”, Aho muistuttaa. ”Normaalioloissa Suomi painii jo valmiiksi eri sarjassa. Meillä mediatukia ei makseta, kun muissa Pohjoismaissa mediatuet ovat useita kymmeniä miljoonia vuosittain”.

Katso myös

Kaikki uutiset

AVMS-direktiivin mahdollistama maksuvelvoite toisi yli 10 miljoonaa euroa Suomen av-markkinaan

EU-lainsäädäntö antaa mahdollisuuksia laajentaa kotimaisten audiovisuaalisten tuotantojen rahoituspohjaa ilman, että se rasittaisi valtion budjettia. AVMS-direktiivin 13.2. artiklan mukaisesti suoratoistopalveluiden tarjoajille voidaan asettaa maksu- tai investointivelvoite, joka toisi alalle kasvua kiihdyttäviä lisäresursseja. Tällä hetkellä jo 16 EU-maata on ottanut velvoitteen käyttöön – myös Suomen tulisi edistää asiaa pikaisesti. Velvoittamalla Suomessa toimivat globaalit palvelut rahoittamaan suomalaisia sisältöjä […]

Hovioikeuden päätös Viestikoekeskus-asiassa on erittäin huolestuttava ennakkotapaus

”Hovioikeus katsoi, että toimittajat voidaan tuomita myös jutuista, joita ei koskaan julkaistu. Tällä on ehdottomasti vaientamisvaikutus”, Journalistiliiton puheenjohtaja Marjaana Varmavuori sanoo.

Liitto tukenasi kesälläkin

Keskellä kesääkin jäsenemme voivat olla yhteydessä liittoon jäsenyyttä koskevissa asioissa sekä laki- ja työsuhdeasioissa.