Uutiset / 01.10.2020

Journalistiliitto: Median koronatuki käytettävä viisaasti – pysyvä tuki seuraavaksi

Suomen Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho. Kuvaaja Hanna-Kaisa Hämäläinen. Kuva:
Valtioneuvosto on antanut asetuksen valtionavustuksesta journalistisen sisällön edistämiseen. Avustuksen tarkoituksena on tukea koronaepidemiasta kärsinyttä journalistista sisältöä tuottavaa mediaa. Valtionavustusta voidaan myöntää Suomessa toimiville mediayrityksille, joiden mainosmyynti ja liikevaihto on merkittävästi vähentynyt epidemian vuoksi.

”Kriisivaiheen tuki tärkeä siksi, että journalistinen työ on kärsinyt koronakriisistä”, sanoo Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho. ”Alalla on lomautuksia, freelancerjournalistien työt ovat vähentyneet selvästi ja nyt on myös alkanut irtisanomiskierros”. Tuen tarkoitus on auttaa journalisteja töihin.

Ahon mukaan tuki on käytettävä yrityksissä viisaasti ja vastuullisesti: ”raha on tarkoitettu vakiväen ja alan freelancereiden työn kustannusten kattamiseksi, ei esimerkiksi osinkoihin.” Mediatuen tavoite on tukea tiedonvälitystä. ”Se ei ole yritystuki vaan demokratiatuki”, Hanne Aho painottaa.

”Nyt päätetty korona-ajan tuki on hyvä alku, mutta nyt pitää luoda katse kohti pysyviin tukimalleihin.” Vaihtoehtoja on monia: lehtien jakelun tukeminen, arvonlisäveron alentaminen ja suora mediatuki. Kriisivaiheen tukea valmistelleen mediatukilautakunnan tehtävään kuuluu myös näiden pohtiminen. ”Työ alkaa tänä syksynä”, Aho kertoo. Journalistiliitto osallistuu tähän työhön. 

 

Liikenne- ja viestintäministeriön tiedote 1.10.2020 "Koronatuesta helpotusta medialle"


Katso myös

Kaikki uutiset

AVMS-direktiivin mahdollistama maksuvelvoite toisi yli 10 miljoonaa euroa Suomen av-markkinaan

EU-lainsäädäntö antaa mahdollisuuksia laajentaa kotimaisten audiovisuaalisten tuotantojen rahoituspohjaa ilman, että se rasittaisi valtion budjettia. AVMS-direktiivin 13.2. artiklan mukaisesti suoratoistopalveluiden tarjoajille voidaan asettaa maksu- tai investointivelvoite, joka toisi alalle kasvua kiihdyttäviä lisäresursseja. Tällä hetkellä jo 16 EU-maata on ottanut velvoitteen käyttöön – myös Suomen tulisi edistää asiaa pikaisesti. Velvoittamalla Suomessa toimivat globaalit palvelut rahoittamaan suomalaisia sisältöjä […]

Hovioikeuden päätös Viestikoekeskus-asiassa on erittäin huolestuttava ennakkotapaus

”Hovioikeus katsoi, että toimittajat voidaan tuomita myös jutuista, joita ei koskaan julkaistu. Tällä on ehdottomasti vaientamisvaikutus”, Journalistiliiton puheenjohtaja Marjaana Varmavuori sanoo.

Liitto tukenasi kesälläkin

Keskellä kesääkin jäsenemme voivat olla yhteydessä liittoon jäsenyyttä koskevissa asioissa sekä laki- ja työsuhdeasioissa.