Uusimmat

Journalistiliitto: Freelancereiden toimeentulo turvattava

Journalistiliitto vaatii tukitoimia freelancerina toimivien toimittajien, valokuvaajien, graafikoiden ja muiden media-ammattilaisten toimeentulon turvaamiseksi.

”Valtio, eläkeyhtiöt ja mediayhtiöt voivat tukea tätä ammattikuntaa monin tavoin. Tukea voi esimerkiksi joustamalla väliaikaisesti eläkemaksuja tai tarjoamalla edullista valtion lainaa”, esittää Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho.

Aho vaatii myös, että freelancereiden pääsyä sosiaaliturvan piiriin helpotetaan nyt selvästi. Yrittäjinä toimivien ammattilaisten on liian vaikea päästä perusturvan piiriin. ”Kriisitilanteessa yrittäjien on saatava vaikkapa toimeentulotukea samoin kriteerein kuin muidenkin.”

Yksin- ja pienyrittäjinä toimivien freelancereiden toimeksiannot ja tulot ovat vähentyneet koronavirusepidemian myötä. Moni freelancer kerää tulonsa useista lähteistä, kuten juttujen teosta ja juontokeikoista. Esimerkiksi urheilu- ja kulttuurijuttujen teossa media on käyttänyt freelancer-toimittajia ja -kuvaajia. Nyt näiden tapahtumien loputtua ansaintamahdollisuudet ovat romahtaneet.

Tiedon tarve on nyt suuri

”Mediataloilla on nyt erinomainen hetki tilata freelancereilta juttuja ja sisältöjä”, Hanne Aho sanoo. Yleisöllä on valtava tiedontarve, johon tarvitaan ammattimaisesti tuotettuja sisältöjä. Freelancerit pystyvät tekemään niitä nopeallakin aikataululla. Laajojen taustoittavien juttujen teko tulevia tarpeita varten esimerkiksi etätyönä on myös mahdollista.

”Freelancereita palkkaamalla mediayhtiöt tukevat ja varmistavat tärkeän ammattikunnan tulevaisuutta.” Median rooli on näinä aikoina ehdoton. Kotona oleskellaan entistä tiiviimmin, tarve ja halu seurata faktoja mutta myös viihdettä on nyt korkealla. ”Sisällön tekemiseen tarvitaan kaikkia alan ammattilaisia”.