Uutiset / 10.12.2010

Journalistien jaksaminen on työnantajan etu

Repaleiset työsuhteet, pelko työpaikan menettämisestä ja pakkotahtinen työ ovat johtaneet kestämättömiin paineisiin. Tiedotusvälineisiin tuotetaan sisältöä entistä enemmän, mutta pienemmällä työvoimalla. Suomen Journalistiliiton tuoreen kyselyn mukaan nuorista journalisteista jopa neljännes on joutunut turvautumaan uupumuksen tai masennuksen vuoksi lääkkeisiin.

Palkattomat harjoittelut, kirjaamattomat ylityöt ja freetyön alihinnoittelu vääristävät työmarkkinoita ja rapauttavat hyvinvointiyhteiskuntaa. Nuoria houkutellaan viestinnän opintoihin, vaikka alan työttömyys on kasvanut viime vuosina kolmanneksen. Osa journalisteista uupuu työtaakan alle, osalle työtä ei riitä lainkaan.

Jaksamista on parannettava konkreettisin toimenpitein. Jaksava journalisti on tiedotusvälineille elinehto. Kaikesta työstä on maksettava asianmukainen palkka ja työvoiman määrä on mitoitettava niin, että se vastaa tehtävän työn määrää.

Seuraa valtuuston kokousta verkkosivuiltamme


Katso myös

Kaikki uutiset

Jäsen- ja lakineuvonnassa poikkeuksia juhlapyhien aikaan

Jäsenasiapalvelu ja lakineuvonta on suljettuna joulun ja uudenvuoden pyhinä sekä loppiaisena.

Journalistiliiton tes-kierros käynnistyy: Sopimukset 6000 jäsenelle vappuun mennessä

Journalistiliiton työehtosopimusten neuvottelukierros on alkamassa. Tällä kertaa kierros kestää puolisen vuotta. Ensimmäiset neuvottelut aloitetaan ennen joulua, viimeiset sopimukset umpeutuvat vapuksi.

Journalistinaisen palkkapäivä on 13.12. – tasa-arvoon kaksi viikkoa

Naisten palkkapäivä on laskennallinen päivä, jonka jälkeen naiset työskentelevät loppuvuoden palkatta, kun miehillä palkka juoksee vuoden loppuun asti.