Uutiset / 11.03.2025

Jäsenillä vähemmän oikeudellisia riitoja – liiton tuki tärkeää

Journalistiliittoon kuuluvien jäsenten työsuhteita, irtisanomisia ja palkkioita koskevia riitoja oli viime vuonna 21. Oikeudellisten riitojen määrä on vähentynyt. Vuonna 2023 riitoja oli 33. Muutosneuvottelujen määrä pysyi ennallaan, liiton jäseniä on ollut kohteena 39 muutosneuvottelussa.

”Henkilöperusteinen irtisanominen on noussut yleisimmäksi jäsenten oikeudellisen riidan syyksi, niitä oli viime vuonna kahdeksan. Aikaisemmin irtisanominen muutosneuvotteluiden jälkeen oli yleisin syy. Havaittavissa on ollut, että työnantajat entistä useammin tarjoavat irtisanomisen vaihtoehtona sopimusta, jossa työntekijän kanssa sovitaan työsuhteen päättymisestä”, sanoo Journalistiliiton edunvalvontajohtaja Petri Savolainen.

Tuotannollis-taloudellisista irtisanomisista johtuvia riitoja oli viime vuonna vireillä vain kaksi tapausta.

Viime vuonna muutosneuvotteluja oli 39:ssa alan yrityksessä, saman verran kuin edellisvuonna.

”Haluamme ratkaista työelämän ristiriidat ennen oikeussalia, mutta tarvittaessa ajamme jäsenemme etua oikeudessa asti”, Savolainen kertoo. Suurin ratkenneiden tapausten ryhmä oli sovittuja, joko ennen oikeudenkäyntiä tai viimeistään oikeudessa.

Viime vuonna ratkenneista riidoista liitto sopi tai voitti yli 90 %. Edelleen suurin osa ratkeaa sopimalla.

Jäsenet pitävät liiton tukea erittäin tärkeänä

Liiton jäsenet pitävät saamaansa tukea ja neuvontaa tärkeänä. Jäsentutkimuksen mukaan 80 % jäsenistä pitää ilmaista laki- ja työehtoneuvontaa erittäin tärkeänä palveluna.

Kun työpaikalla käydään muutosneuvotteluja, liiton asiantuntija auttaa, neuvoo ja tukee luottamushenkilöitä ja jäseniä.

Kuukausittain liiton juristit ja asiantuntijat selvittävät noin 200 laki- ja työehtoasioita koskevaa uutta kysymystä. ”Valtaosa asioista ratkeaa jäsenen ottaessa yhteyttä päivystykseemme.”

FAKTA: Jäsenelle maksuton lakineuvonta numerossa 044 7555000 palvelee arkisin kello 13–16 ja sähköposti lakineuvonta@journalistiliitto.fi.


Katso myös

Kaikki uutiset

Lehdistön ja kustannustoimittajien uudet sopimukset: Palkat nousevat, tasa-arvoiset perhevapaat, itsensätyöllistäjien neuvottelut

Lue tarkemmin, miten lehdistön ja kustannustoimittajien palkat nousevat sopimuskaudella.

Vastaa Kopioston verkkokyselyyn ja anna oma näkemyksesi tekoälyn käytöstä luovalla alalla

Kyselyllä selvitetään tekoälyyn liittyviä uhkia ja huolia sekä toisaalta sen luomia mahdollisuuksia luovalla alalla.

Freelancer: Vastaa ansiotutkimukseen – autat liittoa kehittämään edunvalvontaasi

Tutkimukseen osallistuneiden kesken arvotaan 200 euron arvoinen matkalahjakortti ja kolme 50 euron kirjalahjakorttia.