Uutiset / 25.05.2016

INSI: Terrorismin uhka on väistämättä läsnä Ranskan EM-jalkapallossa

Paikallisten viranomaisten mukaan terrorismin riski on Ranskassa tällä hetkellä korkeampi kuin koskaan. Riskin odotetaan pysyvän ennallaan tai pahenevan entisestään 10. kesäkuuta alkavissa EM-kilpailuissa. Asiasta varoittaa myös journalistien työturvallisuutta edistävä International News Safety Institute (INSI).

Länsimaissa terroristien tähtäimessä eivät ole olleet nimenomaan journalistit. Iskut ovat kohdistuneet paikallaolijoihin ammatista riippumatta.

Yksi Pariisin marraskuisten terrori-iskujen kohteista oli Ranskan ja Saksan harjoitusmaaottelu EM-kisojen päästadionilla Stade de Francella.

Riskinarviontiin erikoistuneen Risk Advisory -yrityksen mukaan mahdolliset iskut tapahtuvat kuitenkin todennäköisimmin julkisilla paikoilla ja baareissa kaupunkien keskustoissa sekä yleisöalueilla, joille pääsee ilman pääsylippua. Ranskan viranomaiset tosin ilmoittivat toukokuussa virallisten fan zone -alueiden voimakkaasti kohotetuista turvatoimista.

Ruuhkaisimpia ja vähiten valvottuja alueita kannattaa siis mahdollisuuksien mukaan välttää.

Turvallisuustoimet ovat myös ottelustadioneilla tiukat, joten niihin kohdistuvaa iskua Risk Advisroy ei pidä yhtä todennäköisenä.

Risk Advisoryn mukaan iskun uhka on suurin kisojen lohkovaiheen aikana. Lohkovaiheen otteluohjelma on ollut tiedossa jo pitkään, ja pelejä on tässä kisojen alkuvaiheessa paljon, monessa kaupungissa.

Jatkopelien aikana turvatoimet on helpompi keskittää harveneviin otteluihin ja niiden ympärille.


Päälähde: International News Safety Institute (INSI).


Katso myös

Kaikki uutiset

Lehdistön ja kustannustoimittajien uudet sopimukset: Palkat nousevat, tasa-arvoiset perhevapaat, itsensätyöllistäjien neuvottelut

Lue tarkemmin, miten lehdistön ja kustannustoimittajien palkat nousevat sopimuskaudella.

Vastaa Kopioston verkkokyselyyn ja anna oma näkemyksesi tekoälyn käytöstä luovalla alalla

Kyselyllä selvitetään tekoälyyn liittyviä uhkia ja huolia sekä toisaalta sen luomia mahdollisuuksia luovalla alalla.

Freelancer: Vastaa ansiotutkimukseen – autat liittoa kehittämään edunvalvontaasi

Tutkimukseen osallistuneiden kesken arvotaan 200 euron arvoinen matkalahjakortti ja kolme 50 euron kirjalahjakorttia.