Uutiset / 07.01.2014

Helsingin Sanomien toimittajat tuomitsevat irtisanomiset: Pelkona laadun heikentyminen

Helsingin Sanomien johto ilmoitti tänään irtisanovansa 37 työntekijän työsuhteen. Lisäksi joillekin tarjotaan eläkettä tai ehdollista irtisanomista eli työtä muualta Sanoma Media Finland -yhtiöstä. Tämä tarkoittaa, että HS:n toimituksen 342:sta työntekijästä lähtee yhteensä 52 henkilöä.

HS:n journalistit eli Sanomain toimitusosasto STO ja Nelosen ohjelmatyöntekijät NOT tuomitsevat jyrkästi näin laajat irtisanomiset. Niiden tuotannollis-taloudellisia perusteita on lähes mahdoton arvioida, sillä työnantaja ei kertonut HS:n kannattavuuslukuja työntekijöille yt-prosessin aikana.

Kannamme huolta sekä irtisanottujen työllistymisestä että jäljelle jäävien työntekijöiden jaksamisesta. Todennäköistä on, että HS:n toimituksessa työskennellään jatkossa entistä kuluttavammalla tahdilla.

Samalla pelkäämme journalistisen laadun heikentyvän. Irtisanomisten jälkeen HS:n toimitus organisoidaan uudelleen hyvin nopealla aikataululla. Organisaatiouudistus tähtää parempaan journalismiin median digitaalisen murroksen keskellä, mikä on tärkeä ja kannatettava päämäärä. Surullista on, että muutos tapahtuu nyt irtisanomisten kautta, eikä sitä saatu toteutettua ennakoidusti työpaikat säästäen.

Nelosen tv-uutiset lyhenevät yt-neuvottelujen tuloksena 18 minuutista mitättömään 2 minuuttiin. Käytännössä tämä tarkoittaa loppua nykyiselle, erityisesti visuaalisesta ilmeestään palkitulle uutislähetykselle.

Riikka Haikarainen, Sanomain toimitusosaston STOn puheenjohtaja

Susanna Reinboth, Nelosen ohjelmatyöntekijöiden NOTn puheenjohtaja


Katso myös

Kaikki uutiset

Lehdistön ja kustannustoimittajien uudet sopimukset: Palkat nousevat, tasa-arvoiset perhevapaat, itsensätyöllistäjien neuvottelut

Lue tarkemmin, miten lehdistön ja kustannustoimittajien palkat nousevat sopimuskaudella.

Vastaa Kopioston verkkokyselyyn ja anna oma näkemyksesi tekoälyn käytöstä luovalla alalla

Kyselyllä selvitetään tekoälyyn liittyviä uhkia ja huolia sekä toisaalta sen luomia mahdollisuuksia luovalla alalla.

Freelancer: Vastaa ansiotutkimukseen – autat liittoa kehittämään edunvalvontaasi

Tutkimukseen osallistuneiden kesken arvotaan 200 euron arvoinen matkalahjakortti ja kolme 50 euron kirjalahjakorttia.