Uutiset / 19.06.2018

Hanne Aho: Mediapoliittisen ohjelman toimenpiteet hyviä, mistä rahoitus?

Valtioneuvoston mediapoliittisessa ohjelmassa esitetään monia oikeansuuntaisia toimia median tulevaisuuden ja hyvinvoinnin varmistamiseksi, sanoo Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho. Journalistiliitto antoi lausuntonsa ohjelmasta liikenne- ja viestintäministeriölle tänään tiistaina. Liiton suurin huoli kohdistuu ohjelmassa listattujen toimien rahoitukseen. ”On riittämätöntä ja kestämätöntä, että esitetyille toimenpiteille ei ole varattu rahoitusta käytännöllisesti katsoen lainkaan”, Aho toteaa. Mediapoliittisessa ohjelmassa luvataan alentaa digitaalisten lehtien ja kirjojen arvonlisäveroa samalle tasolle printtiversioiden kanssa sitten kun EU:n direktiivimuutos sen mahdollistaa. ”Tämä on erittäin tärkeä linjaus”, Aho sanoo. ”Suomen tulee lisäksi vaikuttaa siihen, että myös muihin digitaalisiin sisältöihin voidaan soveltaa alennettua verokantaa. Lisäksi Suomen pitää ottaa käyttöön Tanskan mallin mukainen arvonlisäverokompensaatio digitaalisten sisältöjen osalta, mikäli direktiivimuutos ei pikaisesti etene. Tämä siksi, että yhteisen arvonlisäverolinjauksen löytymiseen voi Euroopassa mennä vielä monta vuotta.” Liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin johtama mediapoliittinen työryhmä listaa ohjelmassaan joukon muitakin media-alaa tukevia toimenpiteitä. Näitä ovat muun muassa media-alan sääntelyn ennustettavuus, STT:n uudistumisen tukeminen sekä medialukutaidon ja mediakasvatuksen suuntaaminen uusille kohderyhmille. Ohjelmassa mainitaan erikseen myös disinformaation, vihapuheen ja laittomien sisältöjen leviämisen vastustaminen. Journalistiliitto kaipaa lausunnossaan hallitukselta konkreettisia toimia vihapuheteemaa koskien. ”Journalistin uhkaaminen on lisättävä lakiin rangaistuksen koventamisperusteeksi. On selvää, että journalistien uhkaaminen on uhka koko demokratian toimivuudelle”, Aho toteaa. ”On tärkeää että myös sosiaalisen median alustat saadaan vastuuseen niiden kautta jaetuista vihasisällöistä ja annetaan viranomaisille riittävät resurssit näiden lakien valvomiseen.”

Katso myös

Kaikki uutiset

Journalistiliitto: Ammattitaitoisia journalisteja tarvitaan rakentamaan luottamusta uutisiin

Suomalaisten luottamus uutisiin on edelleen vakaata ja maailman kärkeä, kertoo tänään 17. kesäkuuta julkaistu tutkimus.

Oxfordin yliopiston Reuters-instituutin Digital News Report 2025 -kyselytutkimuksesta selviää, että itse seuraamiinsa uutisiin luottaa Suomessa 75 prosenttia aikuisväestöstä. Useimpiin uutisiin luottavien määrä oli 67 prosenttia.

Liitto tukenasi kesälläkin

Jäsenet voivat olla yhteydessä liittoon jäsenyyttä koskevissa asioissa sekä lakiasioissa. Juhannusaattona perjantaina 20.6. toimistomme on suljettu.

Journalistiliitto lahjoittaa rahaa Gazan journalistien turvaksi

Lahjoitus ohjataan Palestiinan journalistien perustamiin solidaarisuuskeskuksiin, joissa journalistit voivat työskennellä turvallisesti. Journalistiliitto on useasti vedonnut Gazan journalistien puolesta.