Uutiset / 01.12.2016

Hanne Aho: ”Komission alv-linjaus antaa uskoa koko alalle”

EU:n komissio esittää jäsenmaille mahdollisuutta laskea digilehtien ja e-kirjojen arvonlisävero printtimedian tasolle. Päätösvalta asiassa pysyisi kansallisena.

Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho toivoo, että Suomi siirtyisi alempaan verokantaan pikaisesti.

”Komission linjaus on ilman muuta oikean suuntainen. Digitaalisten sisältöjen arvonlisäveron alentaminen antaisi uskoa koko media-alalle. Ala on tavoitellut digitaalisten sisältöjen tasapuolisempaa verokohtelua jo vuosien ajan.”

 Nykysääntöjen mukaan digisisällöille ei sallita vastaavaa kevennettyä verokohtelua kuin printtimedialle.  Komissio myöntää, että nykyinen lainsäädäntö on vanhentunut, koska se on laadittu ennen nykyistä digiaikaa.  Sähköisiä julkaisuja on lain laatimisen aikaan pidetty palveluina, eikä niihin siksi ole voinut soveltaa printtijulkaisuille sallittua alhaisempaa verokantaa.

Suomessa digilehtien ja e-kirjojen arvonlisävero on 24 prosenttia, sanoma- ja aikakauslehtien tilausten 10 prosenttia. Valtiovarainministeriö on pitänyt veron alentamista mahdottomana EU-sääntöjen vuoksi.

Suomen hallituksen hallitusohjelman on kirjattu pyrkimys vaikuttaa EU:hun muutoksen mahdollistamiseksi.


Katso myös

Kaikki uutiset

Lehdistön ja kustannustoimittajien uudet sopimukset: Palkat nousevat, tasa-arvoiset perhevapaat, itsensätyöllistäjien neuvottelut

Lue tarkemmin, miten lehdistön ja kustannustoimittajien palkat nousevat sopimuskaudella.

Vastaa Kopioston verkkokyselyyn ja anna oma näkemyksesi tekoälyn käytöstä luovalla alalla

Kyselyllä selvitetään tekoälyyn liittyviä uhkia ja huolia sekä toisaalta sen luomia mahdollisuuksia luovalla alalla.

Freelancer: Vastaa ansiotutkimukseen – autat liittoa kehittämään edunvalvontaasi

Tutkimukseen osallistuneiden kesken arvotaan 200 euron arvoinen matkalahjakortti ja kolme 50 euron kirjalahjakorttia.