Uutiset / 27.11.2024

Hanne Aho Julkisen sanan neuvoston kannatusyhdistyksen hallituksen puheenjohtajaksi

Hanne Aho valittiin Julkisen sanan neuvoston kannatusyhdistyksen Jusanekin hallituksen puheenjohtajaksi. Kuva: Pekka Holmström

Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho on valittu Julkisen sanan neuvoston kannatusyhdistyksen Jusanekin hallituksen puheenjohtajaksi. Aho toimii tehtävässä 2025–2026.

Jusanek huolehtii Julkisen sanan neuvoston toiminnan organisoimisesta, rahoituksesta ja muusta tukemisesta.

”Julkisen sanan neuvostolle tehtyjen kanteluiden määrä on kasvanut merkittävästi. Sen syynä on keskustelun polarisoituminen”, Hanne Aho sanoo.

 ”JSN huolehtii osaltaan siitä, että suomalaisten luottamus mediaan säilyy hyvänä ja että journalistit noudattavat alan pelisääntöjä. Sen rooli luottamuksen rakentajana on yhä tärkeämpi.”

Maanantaina 25. marraskuuta pidetyssä kokouksessaan Jusanek päätti, että neuvoston perussopimuksen allekirjoittaneet yhteisöt lisäävät rahoitustaan neuvoston toimintaan. Oikeusministeriö vähentää JSN:lle maksamaa avustusta ensi vuonna noin 30 000 eurolla. Ministeriön tuki on ensi vuonna 102 000 euroa vuodessa, ja se kattaa neuvoston kuluista noin viidenneksen.

Iltalehden toimittaja Tuuli Tahkokorpi ja freelance-toimittaja, viestintäyrittäjä Pasi Kivioja ja Svenska Ylen sisältöpäällikkö Jonas Jungar on valittu edustamaan mediaa Julkisen sanan neuvostossa JSN:ssä kaudella 2025–27. Kivioja on toiminut neuvostossa aiemmin jäsenenä 2014–15 ja varapuheenjohtajana 2016–17.

Varajäseniksi on valittu freelance-toimittaja Heidi Laaksonen (Tahkokorpi) ja Tampereen yliopiston dosentti, Vaasan yliopiston yliopistonlehtori Teija Waaramaa (Kivioja) ja Yle Keski-Suomen ja Etelä-Savon uutistoimittaja Terhi Pirilä-Porvali (Jungar),

Neuvostossa on puheenjohtajan lisäksi kahdeksan median edustajaa ja viisi yleisön edustajaa. Median edustajat valitaan JSN:n kannatusyhdistyksen syyskokouksessa tehtyjen esitysten pohjalta. Yleisön edustajat neuvosto valitsi avoimen haun perusteella.

Lähde: JSN:n tiedote


Katso myös

Kaikki uutiset

Lehdistön ja kustannustoimittajien uudet sopimukset: Palkat nousevat, tasa-arvoiset perhevapaat, itsensätyöllistäjien neuvottelut

Lue tarkemmin, miten lehdistön ja kustannustoimittajien palkat nousevat sopimuskaudella.

Vastaa Kopioston verkkokyselyyn ja anna oma näkemyksesi tekoälyn käytöstä luovalla alalla

Kyselyllä selvitetään tekoälyyn liittyviä uhkia ja huolia sekä toisaalta sen luomia mahdollisuuksia luovalla alalla.

Freelancer: Vastaa ansiotutkimukseen – autat liittoa kehittämään edunvalvontaasi

Tutkimukseen osallistuneiden kesken arvotaan 200 euron arvoinen matkalahjakortti ja kolme 50 euron kirjalahjakorttia.