Uutiset / 13.12.2018

Hanne Aho jatkaa Journalistiliiton puheenjohtajana

Suomen Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho. Kuvaaja Hanna-Kaisa Hämäläinen. Kuva:
Hanne Aho jatkaa Journalistiliiton puheenjohtajana myös tulevan nelivuotiskauden 2019-2022. Journalistiliiton valtuusto päätti asiasta järjestäytymiskokouksessaan torstaina 13. joulukuuta Helsingin Paasitornissa. Aho valittiin Journalistiliiton puheenjohtajaksi vuoden 2014 joulukuussa. Hän työskenteli ennen Journalistiliittoon tuloaan Suomen Kuvalehden graafikkona. Hän on toiminut myös muun muassa Suomen Aikakauslehdentoimittajain Liiton puheenjohtajana, Otavamedian pääluottamusmiehenä ja Sipoon kunnanvaltuutettuna (sd.). Puheenjohtaja Aho sanoo Journalistiliiton olevan jatkossakin olemassa edunvalvontaa varten. ”Tärkein tehtävämme on pitää kiinni työehdoista ja pyrkiä parantamaan niitä”, Aho sanoo. ”Hyvien työehtosopimusten lisäksi meidän tulee työskennellä niiden eteen, joiden asema on heikompi. Itsensätyöllistäjien ja erilaista silpputyötä tekevien tilanteen parantaminen on tärkeää. Suomalaisen yhteiskunnan pitää kohdella kaikkia työtätekeviä samalla tavalla." Hanne Aho muistuttaa, että median toimintaedellytysten parantaminen auttaa suoraan myös niille työskenteleviä. ”Median toimintaympäristö on Suomessa pohjoismaisittain huono. Digiarvonlisäveron lasku sekä MTV:n ja STT:n uutistuet ovat hyvä alku, mutta Suomeen tarvitaan kokonaissuunnitelma siitä, miten media-alaa tuetaan pitkäjänteisesti.”

Katso myös

Kaikki uutiset

Lehdistön ja kustannustoimittajien uudet sopimukset: Palkat nousevat, tasa-arvoiset perhevapaat, itsensätyöllistäjien neuvottelut

Lue tarkemmin, miten lehdistön ja kustannustoimittajien palkat nousevat sopimuskaudella.

Vastaa Kopioston verkkokyselyyn ja anna oma näkemyksesi tekoälyn käytöstä luovalla alalla

Kyselyllä selvitetään tekoälyyn liittyviä uhkia ja huolia sekä toisaalta sen luomia mahdollisuuksia luovalla alalla.

Freelancer: Vastaa ansiotutkimukseen – autat liittoa kehittämään edunvalvontaasi

Tutkimukseen osallistuneiden kesken arvotaan 200 euron arvoinen matkalahjakortti ja kolme 50 euron kirjalahjakorttia.